(23.8.2002) Eläkepolitiikan abrakadabra

Vasemmistoliiton puheenjohtaja, ministeri Suvi-Anne Siimes pohtii työeläkkeiden laskemistapaa otsikolla: Eläkepolitiikan abrakadabra.

Suvi-Anne Siimes

Suomessa on väännetty viime aikoina voimakkaasti kättä siitä, miten työeläkkeet pitäisi tulevaisuudessa laskea. Nythän eläke määräytyy pääsääntöisesti kymmenen viimeisen työvuoden ansioiden mukaan ja viime kuukaudet on neuvoteltu tiiviisti siitä, miten eläkkeen määräytymisperustetta voitaisiin tulevaisuudessa muuttaa. Esillä on ollut malli, jossa eläkkeen perustana olisi viimeisen 10 vuoden sijasta ihmisen koko työhistoria.

Eläkeasioita tarkastellaan usein vain eläkkeellä jo olevien tai pian eläkkeelle jäävien ihmisten näkökulmasta. Suuret ikäluokat alkavat siirtyä eläkkeelle jo aivan lähivuosina. Eläkeasiat koskevat kuitenkin myös kaikkia nuorempia ihmisiä - siis myös meitä, joiden eläkepäivät koittavat vasta 25, 30 tai 40 vuoden kuluttua. Jostain syystä nuorempien polvien ääni ei vain oikein kuulu niissä pöydissä, joissa eläkkeistä neuvotellaan.

Nuorten äänen kuulumattomuus näkyy hyvin myös keskusjärjestöjen ajankohtaisessa eläkekiistassa. Akava ja STTK perustavat eläkkeiden laskutapaa koskevat laskelmansa sellaiseen maailmaan, jota ei enää ole olemassa, ei ainakaan meidän nuorempien kokemassa todellisuudessa.

Nykyinen eläkkeiden laskentamalli on vanhan työelämän maailmasta. Kuinka moni korkeasti koulutettu nuori nainen on sellaisessa asemassa, että häntä varmuudella odottaa vakaa ja palkkakehitykseltään nouseva ura? Veikkaan, että ei kovinkaan moni. Siitä huolimatta heidän edusmiehensä vastustavat eläkeuudistusta laskelmilla, jotka lähtevät siitä, että maailma olisi menneen kaltainen myös tulevaisuudessa.

Koko työelämä on muuttunut ja erilaiset pätkä- ja projektityöt ovat erityisesti kolme- nelikymppisten naisten todellisuutta. Epävarmuus tulevaisuuden työpaikasta, jatkuva kiire sekä perheen ja työn yhteensovittamisen vaikeus ovat tämän päivän nuorten aikuisten arkipäivää sukupuolesta riippumatta. Nuorten eläkkeitä nimittäin ei turvata sillä, miten eläkepalkka lasketaan, vaan sillä, että työssä voi ylipäätään olla ja jaksaa vanhaksi asti. Työstä saadulla palkalla täytyy voida myös elää.

Tällä viikolla puheenaiheena olleessa tuposelvittelyssä esille onkin noussut myös pitemmän tähtäimen tavoitteita julkisen sektorin naisvaltaisten palkkojen jälkeenjääneisyyden korjaus ja työssä jaksaminen.

Politiikka on täynnä taikasanoja ja niin on myös eläkepolitiikka. Yksi taikasanoista on se, että tulevaisuus voisi olla menneen kaltainen.

Jos nuortenkin eläkkeet halutaan turvata, työelämää ja palkkasuhteita on kehitettävä niin, että pysyviä työsuhteita saadaan enemmän ja että työssä viihtyminen ja omaan työhön vaikuttaminen ovat mahdollisia myös silloin, kun työ on määräaikaista. Myös työn ja perheen yhdistämisen täytyy olla mahdollista.

Etujärjestöjen tulee toki ajaa omien jäsentensä etuja, mutta nykyään mikään liitto ei voi perustaa toimintaansa vain yhden tyyppisiä työsuhteita varten. Siksi eläkepäätöstä tehtäessä ei pitäisi ajatella vain muutaman ryhmän etua, vaan miettiä asiaa laajemmin ja jopa epäitsekkäämmin, myös tulevat sukupolvet huomioiden. Hyppyjä tuntemattomaan on syytä silloin tällöin uskaltaa tehdä.

Suvi-Anne Siimes, kirjoittaja on Vasemmistoliiton puheenjohtaja ja ministeri valtiovarainministeriössä

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.