(26.7.2002) Uusi särö transatlanttiseen suhteeseen

Tutkimuspäällikkö Teija Tiilikainen on seurannut Euroopan ja Yhdysvaltojen suhteiden kehittymistä. Kiistat YK:n sotilaallisesta roolista ja viimeiseksi kansainvälisen rikostuomioistuimen tuomiovallasta ovat tuoneet Tiilikaisen mukaan uusia säröjä transatlanattisiin suhteisiin.

Transatlanttinen liittosuhde Euroopan ja Yhdysvaltojen välillä sai hiljattain uuden merkittävän kolhun. Yhdysvallat ajoi tuolloin omia intressejään Euroopan kannalta varsin häikäilemättömin kustannuksin. Kiista liittyi uuteen kansainväliseen rikostuomioistuimeen, jonka tehtävänä on toimia ylimpänä oikeusinstanssina yksilöitä vastaan nostetuissa rikossyytteissä. Yhdysvallat ei ole ratifioinut rikostuomioistuimen peruskirjaa, mutta sen kansalaiset esimerkiksi kansainvälisissä rauhanturvatehtävissä toimivat sotilaat joutuisivat silti vastaamaan teoistaan tuomioistuimen edessä toimiessaan sopimuksessa mukana olevan maan maaperällä. Yhdysvallat oli vastustanut tätä säännöstä ja koettanut turvata sotilailleen syytesuojan uuden tuomioistuimen suhteen. Kun se ei muuten saanut tahtoaan läpi, Yhdysvallat otti pari viikkoa sitten YK:n mandaatilla toimivan Bosnian rauhanturvaoperaation aseekseen ja uhkasi estää veto-oikeudellaan YK:n turvallisuusneuvostossa sen jatkon, ellei amerikkalaisten sotilaiden immuniteettiä turvata. Yhdysvaltojen vaatimuksia paheksuttiin sekä sen eurooppalaisten liittolaisten että muiden turvallisuusneuvoston jäsenmaiden taholta.

Ongelma laukesi, kun YK:n turvallisuusneuvosto myönsi YK-joukkoihin osallistuville amerikkalaisille yhden vuoden syytesuojan uuden tuomioistuimen suhteen. Kiista oli kuitenkin osunut suoraan transatlanttisen suhteen herkkään ytimeen, eli eurooppalaisten sotilaalliseen riippuvuuteen Yhdysvalloista. Osuma tulee hankalaan aikaan, eli vain muutamaa kuukautta ennen kuin osapuolten on määrä päättää keskinäisen sotilasliittonsa, Naton uudesta laajentumisesta.

Transatlanttinen suhde kesti kylmän sodan päättymisen. Yhteisen vihollisen häviäminen on kuitenkin vähitellen löyhentänyt sitä ja vahvistanut osapuolten välistä kuilua. Viimeaikaiset erimielisyydet osapuolten välillä ovat olleet varsin periaatteellisia luonteeltaan. Puheet transatlanttisia liittolaisia yhdistävästä yhteisestä arvopohjasta käyvät entistä ontommiksi osapuolten ollessa erimielisiä niinkin keskeisistä kysymyksistä kuin kuolemanrangaistuksen oikeutus, YK:n rooli sotilaallisen voiman käytön oikeuttajana tai yksilöiden kansainvälisoikeudellinen vastuu.

Euroopan sotilaallista turvallisuutta koskevissa kysymyksissä joissa Yhdysvalloilla on siis edelleenkin tärkeä rooli nämä erimielisyydet on kuitenkin tähän saakka yritetty ohittaa. Periaatteista ei tälläkään alueella tosin aina ole oltu yhtä mieltä, ja Yhdysvaltojen politiikan tukeminen on monta kertaa ollut hinta, joka Euroopan on ollut maksettava sen sotilaallisesta panoksesta. Bosnia-operaation asettamisessa pelinappulaksi oli kuitenkin kyse Yhdysvaltojen arvojärjestyksen tekemisestä turhankin selkeäksi. Sillä Yhdysvallat osoitti, kuinka se voi tarvittaessa käyttää liittolaistensakin keskeisiä intressejä hyväkseen omien etujensa ajamiseksi. Paljoakaan ei lohduta se, että kyseinen YK-operaatio olisi tarvittaessa voitu korvata ilman turvallisuusneuvoston mandaattia toteutettavin toimin. Tässäkin oli ennen muuta kyse periaatteesta.

Transatlanttisen suhteen rakoilu lähettää selkeän viestin EU:n kriisinhallintajärjestelmän rakentajille. Jokainen särö suhteessa vahvistaa EU-maiden uskoa tarpeeseen tehdä unionista riippumaton toimija kansainvälisen kriisinhallinnan alalla.

Teija Tiilikainentutkimuspäällikkö
Helsingin yliopiston Eurooppa-tutkimuksen keskus

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.