(4.10.02) Palvelut ensin

Kokoomuksen puheenjohtaja Ville Itälä vaatii kirjoituksessaan puolueilta valintaa palveluiden parantamisen ja tulonsiirtojen kasvattamisen välillä otsikolla: Palvelut ensin.

Ville Itälä

Keskustelu terveydenhuollon ja muiden tärkeiden hyvinvointipalveluiden tulevaisuudesta on ollut tarpeen. Huoli palveluiden tasosta ja takuusta on oikeutettu. On päättäjien tehtävä poistaa tämä epävarmuus.

Hallitus on osaltaan tehnyt tarpeellisia parannuksia. Hyvä esimerkki on kansallinen terveysprojekti, jonka avulla turvataan terveydenhoidon palvelut kaikkialla maassa. Sen osana toteutuu myös kokoomuksen ajama hoitotakuu, joka takaa hoidon sovitun ajan sisällä.

Ensi vuoden osalta hallitus on parantanut kuntien mahdollisuuksia huolehtia terveydenhuollosta lisäämällä kuntien sosiaali- ja terveydenhuollon valtionosuuksia yhteensä 231 miljoonalla eurolla (n. 1,3 miljardia markkaa).

Seuraavaa vaalikautta varten on "toiveiden tynnyri" täytetty jo nyt ääriään myöten täyteen. Lupaukset koskevat menonlisäyksiä, erilaisia hyviä ja tarpeellisia asioita. Kaikkea ei kuitenkaan voi toteuttaa - on tehtävä valintoja.

Tulonsiirtojen voimakas kasvattaminen kuluttaisi nopeasti kaikki ne voimavarat, jotka pitäisi suunnata hyvinvointi- ja koulutuspalveluiden parantamiseen. Tämä on taloudellinen tosiasia.

Tuen pienellä korotuksella ei lasta voi lohduttaa, kun hän tarvitsee lääkäriä ja hyvää sairaanhoitoa. Pari euroa lisää ei ole tärkeää, jos ikääntyvät vanhempamme ovat hyvässä huolenpidossa. Viisikään euroa saamatta jääneitä korotuksia ei ole suuri raha siitä, että peruskoulut, yliopistot ja muut oppilaitokset antavat hyvää opetusta. Olisiko kukkarossa kilisevästä lohtua, jos neuvolat kärsisivät rahapulasta?

Väitän, että todellinen valintalinja ei ensi vaalikaudella kulje palvelujen parantamisen ja tuloverotuksen alentamisen välillä vaan palvelujen ja tulonsiirtojen kasvattamisen välillä. Tähän asetelmaan on puolueiden otettava kantaa ja kerrottava se äänestäjille.

Kysyn SDP:n puheenjohtaja Paavo Lipposelta: onko heillä vastaus tai edes halua vastata siihen? Onko SDP:llä rohkeutta tehdä painotuksia ja valintoja.

Kysyn myös keskustan puheenjohtaja Anneli Jäätteenmäeltä: ovatko he valmiita kertomaan oman valintansa vai onko vastaus perikeskustalaiseen tyyliin lupauksia kaikkiin suuntiin?

Keskustan on nyt aika pitää edes yksi antamansa lupaus ja tehdä tasapainossa oleva varjobudjetti, jossa he valitsevat tulonalennukset ja menolisäykset. Sen julkistaminen olisi osoitus rehellisyydestä ihmisiä kohtaan. Samalla selviäisi kenet keskusta pettää kun varjobudjettia vertaillaan heidän jo jakamiin lupauksiinsa.

Varjobudjetin on kerrottava keskustan vaihtoehdot, valinnat ja painotukset - ja samalla peruttava osa annetuista lupauksista.

Toistaiseksi selkeän vastauksen on antanut vain Kokoomus. Sen vastaus oli puoluekokouksessa: Palvelut ensin. Hyvinvointipalvelut ja niiden parantaminen on meidän painopisteemme.

Kokoomusta on syytetty siitä, että kannattaessaan edelleen tuloverotuksen alentamista, se samalla vaarantaisi palvelut. Tämä syytös on väärä.

On totta, että Kokoomuksen tavoitteena on edelleen tuloverotuksen maltillinen alentaminen. Se on keino työllisyyden parantamista ja samalla hyvinvointipalveluiden rahoituksen vahvistamista.

On selviä tutkimustuloksia siitä, että erityisesti pienituloisten verotuksen alentaminen on kannustanut työntekoon ja parantanut työllisyyttä. Samalla tuloverotuksen alentaminen on luonut kotimarkkinoille kysyntää, joka osaltaan on taannut talouskasvun jatkumisen.

Kestävän hyvinvoinnin ja hyvien palveluiden ylläpitäminen vaatii edelleen talouskasvua, paranevaa työllisyyttä ja maltillisia veronkevennyksiä. Suomalaisten palkitseminen ahkeruudesta, yrittämisestä ja työnteosta myös verotuksellisin keinoin on kaikin puolin järkevää. Se ei voi - eikä saa - olla terveydenhoidon tai muidenkaan hyvinvointipalveluiden vastakohta.

Ville Itälä, sisäministeri, Kokoomuksen puheenjohtaja

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.