Asiat takaisin politiikkaan

Eduskunnassa oli tänään liikkeellä poikkeuksellista väkeä. Isoon saliin kerääntyi nuorten parlamentti: edustajia koulujen parlamenttikerhoista ympäri maan. He pääsivät esittämään kysymyksiä hallitukselle.

Meno oli toisenlaista kuin tavallisessa eduskunnan istunnossa. Nuorten painotukset ovat enemmän kansainvälisyydessä ja usein enemmän konkretiassa kuin kyselytunnilla yleensä. Mutta yksi hyvä kysymys on aina ilmassa: mitä hallitus aikoo tehdä, jotta politiikka kiinnostaisi muitakin kuin parlamenttikerhojen aktiivijoukkoa?

Olen viime kuukaudet seurannut politiikkaa "keittiön pöydän äärestä" ja ollut monesti aika harmissani. On vaatinut erityistä harrastusta poimia uutisvirrasta keskeisten poliittisten päätösten sisältöä. Muut asiat ovat olleet pinnalla.

Politiikan viihteellistyminen ja henkilöityminen ovat tosiasioita. Kuitenkin politiikassa tehdään päivittäin ratkaisuja, jotka tuntuvat ihmisten lompakoissa ja arkipäivässä. Sen voisi kuvitella kiinnostavan. Näistä asioista vain ei ole helppoa kertoa tiiviillä, yksinkertaisella tavalla, josta informaatiotulvassa kulkeva kansalainen jaksaisi kiinnostua.

Poliitikkojen oman viestinnän vaikeus on yrittää yksinkertaistaa ja konkretisoida asioita, jotka eivät ole yksinkertaisia. Pitäisi puhua kansankielellä asioista, joiden keskeinen termistö on kaikkea muuta kuin kansantajuista. Ja kaikki tämä pitäisi kyetä tekemään ilman, että leimautuu populistiksi.

Kyllä joku voisi pohtia sitäkin, onko journalismin painopiste muuttunut. Mitkä asiat nousevat - tai nostetaan - esiin ja millä perusteilla? Haluavatko tiedotusvälineet mennä virran mukana tarjoten puolikevyttä hömppää vai kertoa todellisista asioista taustoittaen ja pohtien? Myös jälkimmäisen voi tehdä ihmisläheisesti ja kiinnostavia näkökulmia esiin tuoden.

Yhteiskunnallisessa keskustelussa puoluetoiminnalla tuntuu joskus olevan erityisen paha kaiku. Usein törmää ajatukseen, että puolueisiin verrattuna kansalaisjärjestöt ovat demokraattisia ja toiminnaltaan läpinäkyviä organisaatioita. Tämähän ei ole lainkaan itsestään selvää.

Puolueetkin ovat kansalaisjärjestöjä. Niiden ero moniin muihin järjestöihin on se, että puoluetoiminnassa ei voida keskittyä yhteen tai kahteen asiaan, vaan hyvin laaja-alaisesti yhteisiin asiohin. Tässä perusluonteessa suurin haaste varmasti piileekin: poliittinen asialista taipuu huonosti pieniksi, helposti nieltäviksi paloiksi ja nopeasti nähtäviksi tuloksiksi.

Poliittisesta toiminnasta syntyy ulkoapäin seuraten erikoinen kuva. Se on kuin jatkokertomus, jossa todelliset ihmiset ovat eri yhteyksissä eri rooleissa.

Yksi tärkeimistä keinoista vahvistaa luottamusta politiikkaan on lisätä poliitikkojen ja kansalaisten välisiä kohtaamisia. Koulut ovat tässä keskeisessä asemassa. Varsinkin nuorille pitää pyrkiä järjestämään mahdollisuuksia todeta omin silmin ja korvin, että poliitikot ovat tavallisia, työteliäitä ihmisiä eivätkä vain animaatiosarjan hahmoja.

Kouluissa on turha pelätä nuorten aivopesua jonkun puolueen suunnalta. Ylipolitisoituneet ajat voidaan jo unohtaa ja tarjota nuorille mahdollisuus saada kipinä yhteisiin asioihin. Nykynuoret ovat valveutuneita ja aktiivisia ja tekevät johtopäätöksensä itse hankkimalla tietoja monia kanavia pitkin. Sen huomasi tämän päivänkin eduskuntakeskustelusta.

Nuorten parlamentin tapaisia kohtaamisia tarvitaan myös monien muiden kansalaisryhmien kanssa. Näistä tapaamisista meille politiikan ammattilaisille saattaa parhaassa tapauksessa jäädä itämään uusia siemeniä. Nuorten ajattelussa ei vielä ole kaavoihin kangistumista tai tiukkoja raja-aitoja. Aika ajoin tarvitaan politiikan irrottelua - asiakysymyksissä - myös meidän politiikan tekijöiden mieliin.

Ympäristöministeri Paula Lehtomäki, (kesk.)

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.