Ellei meillä olisi euroa

Talouden lama on syvä. Eiliset valtiovarainministeriön ennusteet pudottavat bruttokansantuotetta jo 6 prosenttia, saman verran kuin 1990-luvun laman ensimmäisenä vuotena.

Suomi on edelleen vientiteollisuusmaa, toisin kuin monet muut samalla hyvinvoinnin tasolla olevat maat. Viennin osuus bruttokansantuotteesta on edelleen 45 prosentin luokkaa. Juuri tämän takia verhottuja haikailupuheenvuoroja vanhan devalvaatiopolitiikan suuntaan kuulee lähes päivittäin.

On kuitenkin aivan selvää, että asiat olisivat menossa vielä huonompaan suuntaan, jos meillä edelleen olisi valuuttana markka ja oma valuuttakurssipolitiikka.

Miltä maailman meno näyttäisi, ellei meillä olisi euroa? Vauhtia voidaan ottaa 1990-luvun laman kokemuksista, vaikka silloisen laman perussyyt poikkesivat täysin siitä, mikä nyt on johtanut lamaan. Myös 1990-luvulla yritettiin päästä eroon devalvaatiokierteestä, mutta se ei silloin onnistunut. Devalvaatioihin perustuvalla kilpailukykypolitiikalla oli vahva perinne. Kustannusten hallintaa ei osattu eikä silloisessa devalvaatiohenkisessä ilmapiirissä ollut ehkä niin tarviskaan. Perinteinen vientiteollisuus luotti devalvaation siunaavaan voimaan, ja piti myös omin vahvoin keinoin huolen siitä, että valuuttaromahduksen oli pakko tulla. Ei sillä väliä, että devalvaatio tappoi parikymmentä tuhatta pientä ja keskisuurta yritystä, ajoi yrittäjiä itsetuhoon, teki kymmenistä tuhansista ihmisistä työttömiä, hidasti rakennemuutosta, tekohengitti perinteistä vientiteollisuutta ja vapautti jälleen miettimästä kilpailukyvyn säilyttämisen keinoja tuotteita kehittämällä.

Onneksi 1990-luvun pakkodevalvaation jälkeen kuitenkin ymmärrettiin, että nyt menon on muututtava. Panostettiin myös julkisin varoin tutkimukseen ja tuotekehitykseen, jolla saatiin uusia ja moderneja tietoaloja nousuun ja talouden veturiksi. Tuotantorakenne monipuolistui. Työmarkkinoilla kannettiin vastuuta, ja annettiin yritysten taseiden vahvistua palkkojen kustannuksella. Poliittinen päättäjä ajoi määrätietoisesti kohti talous- ja rahaliittoa, jossa hankkeessa koko elinkeinoelämä, myös vientiteollisuus, sekä ay-liike olivat mukana. Yhteinen henki oli, että menon on muututtava. Kilpailukyky on säilytettävä jatkuvalla kehittämisellä ja osaavalla työvoimalla.

Talous- ja rahaliiton aikana tuotantorakenne on huomattavasti monipuolistunut. Kotimarkkinayritykset ja erityisesti palvelusektori ovat kehittyneet vahvasti. Ei ole tarvinnut pelätä devalvaation vievän pohjaa pois toiminnalta, niin kuin ennen. Devalvaatiohan on tuotantorakenteiden säilyttäjä, merkitsee tulonsiirtoa kotimarkkinoilta viennin hyväksi ja palkkatuloista pääomatulojen hyväksi.

Jos oma markka ja oma valuuttakurssipolitiikka olisi säilytetty, olisi tuotannon rakenne toisenlainen, yksipuolisempi, ja kyky kestää kansainvälisen talouden kriisejä huono. Jo 2000-luvun alun taantumassa paine markkaa kohtaan olisi taatusti ollut voimakas. Korkotaso olisi korkeampi ja näin investointien ja asumisen kustannukset olisivat korkeammat. Yritysten taseet olisivat heikommat, kuin nyt euron aikana. Talouden kasvu olisi ollut hitaampaa ja elintaso alhaisempi. Euro-oloissa 2000-luvun alun minitaantuma purjehdittiin hienosti läpi, vahva palvelu- ja kotimarkkinasektori pitivät yllä kotimaista kysyntää ja työllisyyttä. Toisin olisi ollut, jos valuuttana olisi markka.

Nyt kun finanssikriisin aikaansaama maailmantalouden äkkipysähdys on näin raju, johtaisi oma valuutta Suomen todelliseen pulaan. Paine markkaa kohtaan olisi tosi kova ja markka olisi heikentynyt jo nyt vahvasti. Kun vientikysyntää ei maailman lamassa ole, heikentynyt valuutta merkitsisi vain tuonnin kallistumista, inflaatiopainetta, alentunutta ostovoimaa ja vapaaehtoista ja hallitsematonta elintason laskua. Palvelusektori olisi taas pulassa, ainoana toivona ehkä hetkellisesti parempi houkuttelevuus ulkomaisille turisteille. Senkään varaan ei tässä kriisissä voi paljoa laskea. Yritysten heikommat taseet eivät antaisi nykyisen kaltaista suojaa, lomautusten sijasta työttömyys olisi jo nyt paljon korkeampi. Spekulaatio ja epävarmuus olisivat talouspolitiikkaa hallitseva elementti.

Jotkut ihailevat Ruotsia nyt, kun sillä on vielä oma kruunu, joka on heikentynyt euroon nähden neljänneksen. Se antaa kilpailukykyä vientiteollisuudelle. Vaan mitäpä tehdä halvalla kruunulla, kun ei ole kysyntää! Kun kansainvälinen kysyntä vuoren varmasti jossain vaiheessa lisääntyy, lisääntyy myös inflaatiopaine. Ja valuuttansa mädännyttäneellä maalla se lisääntyy erityisen paljon. Siihen hukkuu tekohengitetty kilpailukyky. Jäljelle jää alentunut elintaso, vanhentunut tuotantorakenne ja todellisuudessa heikentynyt kilpailukyky. Ilmanko monet ruotsalaiset nyt puhuvat euron puolesta, koska pelkäävät tulevaisuutta. Eikä syyttä.

Työmarkkinoilla on jo opittu elämään talous- ja rahaliiton maailmassa. Tähän uskon myös nyt ensimmäisessä todellisessa koitoksessa laman aikana.

Kannattaa siis olla tyytyväinen, että olemme aikoinaan viisaasti valinneet talous- ja rahaliiton ja saaneet sen myötä euron omaksi valuutaksemme. Tämän laman elvytystoimet, jossa rahaa on pumpattu markkinoille mielettömiä määriä jopa setelirahoituksen keinoin, tulee johtamaan voimistuvaan inflaatioon. Ja se kohdistuu kyllä rajusti maihin, jotka ovat etsineet hetkellisiä hyötyjä heikentämällä valuuttaansa. Ruotsi kuuluu häviäjiin.

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.