Euroopan turvallisuuspoliittinen tahti tiivistyy

Ranska on nyt keskeisessä asemassa Euroopan turvallisuuspolitiikan kehittymisessä. Maa etenee kohti turvallisuuspoliittista johtoroolia nyt voimalla ja monilla rintamilla, toteaa valtiosihteeri Teija Tiilikainen.

Teija Tiilikainen, valtiosihteeri, ulkoministeriö

Edessä olevat vuodet ovat varsin vilkkaita ei vain Suomen vaan laajemmin koko Euroopan turvallisuuspoliittisessa rakennustyössä. Avainasemassa on nyt Ranska, joka presidentti Sarkozyn johdolla on virittänyt Nato-politiikkansa uuteen uskoon. Ranskan tähtäimessä on nyt selvästi sen turvallisuuspoliittisen johtoroolin palauttaminen itselleen, jonka Irakin sodan aiheuttama Naton ja EU:n kahtiajako yhtä hyvin kuin Ranskan kansalaisilta tullut epäluottamuslause EU:n perustuslakisopimusta kohtaan aiheuttivat. Ranska etenee kohti turvallisuuspoliittista johtoroolia nyt voimalla ja monilla rintamilla.

Yhtenä osana uutta aktiivisuutta on Ranskan Nato-politiikan lujittaminen ja suunniteltu paluu Naton sotilasrakenteisiin, joissa Ranska tällä hetkellä on vain osittain mukana. Ranskan paluu olisi epäilemättä mieleen yhtä hyvin Yhdysvalloille kuin Isolle-Britanniallekin, sillä se vahvistaisi Natoa. Kuten viime kerrallakin, kun paluuta yritettiin 1990-luvulla, Ranska on nytkin määritellyt paluulleen selkeän hinnan. Se haluaa keskeiseen rooliin Naton komentorakenteissa, minkä lisäksi paluu on koplattu yhteen Naton vuodeksi 2009 kaavaillun strategian uudistamisen kanssa. Jos Ranska siis palaa, se palaa suoraan Naton huipulle ja aikoo ottaa yhdessä Yhdysvaltojen uuden hallinnon kanssa aiempaa keskeisemmän roolin Naton kehittämistyössä. Eurooppalaisesta näkökulmasta ratkaisevaa on, miten Ranskan uusi rooli heijastuisi Naton tulevaan laajentumispolitiikkaan yhtä hyvin kuin sen sotilaallisen toiminnan lähtökohtien määrittelyyn, eli sotilaallisiin uhkakuviin.

Ranskan uusi aktiivisuus Natossa ei kuitenkaan tarkoita sen eurooppalaisen turvallisuuspoliittisen suuntautuneisuuden kyseenalaistamista. Ranska päinvastoin odottaa, että se voi uuden politiikkansa ansiosta toimia vahvemmin sillanrakentajana EU:n ja Naton välillä ja edistää niiden välistä takkuilevaa yhteistyötä. Tässä suhteessa hinta Ranskan paluulle on asetettu myös unionin yhteisen turvallisuus- ja puolustuspolitiikan syventämisen muodossa. Ranska haluaa viimeistellä unionin autonomiseen toimintaan tarvittavat välineet, erityisesti pysyvän sotilaallisen suunnittelukyvyn ja johtamiskapasiteettien luomisen. Tähän liittyvän Ison-Britannian sitkeän vastustuksen Ranska pyrkii nyt murtamaan uudistunella Nato-politiikallaan. Lopputuloksena olisi Naton ja EU:n pysyminen turvallisuuspoliittisina toimijoina erillisinä kuten nytkin mutta niiden välisen yhteistyösuhteen huomattava parantuminen. Unionin turvallisuuspolitiikkaa tultaisiin niin ikään ohjastamaan uudella turvallisuuspoliittisella strategialla, johon myöhemmin valmistuvalla Naton strategialla olisi selkeä yhtymäkohta.

Selvää on, että Euroopan turvallisuuspoliittiset rakenteet elävät nyt murrosaikaa, jolle lähintä vertailukohtaa voidaan hakea 1990-luvun loppupuolelta. EU:n sotilaallista toimintakykyä ryhdyttiin tuolloin luomaan, ja suurimmaksi ongelmakohdaksi siinä on muodostunut unionin ja Naton yhteistyökyky. Se olisi nyt aika laittaa oikeisiin uomiin. 1990-luvun lopun turvallisuuspoliittisen kipukohdan muodostanut Balkan on tällä välin saatu integraatioyhteistyön piiriin, jos kohta kaikkia siihen liittyviä huolia ei edelleenkään ole ratkaistu. Kosovon tilanteen onnistunut ratkaiseminen antaisi EU:lle vahvemman uskottavuuden turvallisuuspolitiikkansa edistämiseen.

Venäjän ääni eurooppalaisissa turvallisuuspoliittisissa kysymyksissä on vahvistunut 1990-loppuun verrattuna ja se on ilmaissut tyytymättömyytensä mahdollisuuksiinsa osallistua yhteistyöhön erityisesti Naton puitteissa. Tässä turvallisuuspoliittisten rakenteiden murroskohdassa tulisi myös pohtia, miten rakenteiden uudistamisella voitaisiin edistää kokonaisvaltaisesti EU:n ja Venäjän välistä yhteistyötä. Turvallisuuspolitiikka on Venäjän keskeinen intressi, ja ellei Eurooppa kykene ottamaan itselleen selkeää roolia tässä suhteessa, sitäkin koskevista asioista neuvotellaan suoraan Yhdysvaltojen kanssa.

Suomen käydessä omaa turvallisuuspoliittista keskusteluaan uudet tuulet puhaltavatkin monelta suunnalta. Tässä tilanteessa Suomi ei saa tyytyä vaan seuraamaan turvallisuuspoliittista ympäristöään, vaan sen on pyrittävä myös vaikuttamaan tässä ympäristössä tehtäviin ratkaisuihin.

Teija Tiilikainen, valtiosihteeri, ulkoministeriö

(MTV3)

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.