Hallitus sammutti äänestyskopista valot

Kas kummaa!

Ammatillisen koulutuksen aloituspaikkoja aiotaan roimia kovalla kädellä. Ensi viikolla. Kuinkas sattuikaan, että tällä viikolla asia piti vielä palauttaa valmisteluun.

Islannin ilmavalvontaan osallistumiselle kaivataan tukea. Päätöksiäkin tehdään pian. Ehkäpä ensi viikolla? Kuinkas sattuikaan, että valmista ei ole vielä nyt.

Vaan mitäpä näistä, kuntavaaliviikolla. Eihän kunnanvaltuustoissa ulkopolitiikasta päätetä. Sen sijaan niissä pitäisi päättää, miten kunnan asukkailleen tarjoamat julkiset palvelut järjestetään tehokkaasti ja kattavasti. Siihen taas on hallituksen taholta tulossa suuria uudistuksia. Enää pitäisi tietää, millaisia.

Maata johtaa hallitus, jonka työpöydällä on hallituksen historialliseksi kutsuma kuntauudistus. Olemme kuulleet, että pääministerin visio on ehkäpä noin suurin piirtein satakunta suurkuntaa. Karttakuvista olemme nähneet, mitkä kaksisataa kotikuntaa lakkautetaan olemasta. Eihän niitä kuitenkaan pakolla lakkauteta, vai lakkautetaanko sittenkin tai millaisella ruuvinkiristyksellä? Vastaus riippuu siitä, kysyykö demareilta vai kokoomukselta.

Sosiaali- ja terveyspalvelut ovat kunta-asioiden ydintä. Suurkuntahokeman lisäksi hallitus ei ole kyennyt päättämään eikä kertomaan, miten se aikoo turvata palveluiden järjestämisen eri puolilla maata. Se on kuin sammuttaisi äänestyskopista valot. Melko hämärässä joutuu äänestäjä sunnuntaina asioihin kantaa ottamaan.

Ehdokkaiden mainoksia on kyllä kiva katsella. Aamun metromatkakin sujuu lutvikkaammin, kun ihmettelee eri värein kehystettyjä hymyileviä naamoja seinillä. Politiikka on kuitenkin sisältöjä ja linjauksia – ja niiden välillä valintaa auttaisi, jos hallituksella olisi jokin linja.

Keskustalla on ratkaisu. Ehkei tarjoamamme kotikunta-maakunta -malli ole vielä täydellinen, mutta se on ainoa esiin tuotu ratkaisumalli sosiaali- ja terveyspalveluiden järjestämiseen. Hallitus pystyy konkretisoimaan omia näkemyksiään vasta joskus vaalien jälkeen.

Jos pystyy.

Oma lukunsa on sdp:n viime päivinä esiin nostama yksityistämiskeskustelu. Kas kummaa, aina vaalien alla siellä herätään hokemaan, että kunta itse on paras ja ainoa organisaatio pyörittämään terveyskeskusta ja vanhainkotia. Kuntalaisilla voi olla toisenlaisiakin kokemuksia. Tärkeintä on, että lääkäriin pääsee ja palvelua saa.

Keinotekoisella vastakkainasettelulla saa sopivasti punaväriä pintaan, muutenkin kuin poskipäihin. Ja sehän on vaalien alla hyväksi.

Ei ole äänestäjällä helppoa. Hämärän peitossa ovat monet asiat juuri nyt, mutta äänestää pitäisi. Jospa sieltä kuitenkin löytyisi se oma ehdokas. Ja vielä sellainen, jonka puolue ei heti ensi viikolla tuota ikäviä yllätyksiä.

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.