Hyvinvointi kasvaa välittämisestä

Viimeksi viime viikolla leikkikentällä mietin, puutunko toisten tekemisiin ja sanonko vieraille lapsille mitään. Tilanteessa, jossa olisin omiani jo torunut, olinkin hiljaa. Ensi kerralla toimin toisin. Meitä on taas raskaalla kädellä opetettu, että lähimmäisestä pitää välittää. Asioihin saa ja niihin pitää puuttua.

Taloudellista hyvinvointia on yhteiskunnassamme enemmän kuin koskaan. Silti moni ihminen voi huonosti. Kenties suurimmat yhteiset haasteemme ovat sittenkin jossain muualla kuin aineellisissa ratkaisuissa. Suomalaisen yhteiskunnan suuri tulevaisuuskysymys on hyvinvoivien pahoinvointi.

Yhteisöllisyyden ja lähimmäisestä huolehtimisen uudelleen löytäminen on tärkeä yhteinen tavoite. Ne ovat asioita, joita ei voi eikä pidä ulkoistaa yhteiskunnan hoidettavaksi. Ne ovat myös kysymyksiä, joita ei voi poliittisin päätöksin suoraan ratkaista. Yhteiskunnan vastuun perään huudetaan tänä päivänä sellaisissakin tilanteissa, missä oikeampi kohde olisi paljon lähempänä. Tarvitsemme kulttuurista herätystä.

Masennuksesta on tullut uusi suomalainen kansantauti. Apua pitää saada, kun sitä hakee. Mutta kenen pitäisi huomata avun tarve, jollei sitä itse havaitse? Entä kenen pitäisi tarttua asiaan, jos masennukseen yhdistyy ihmisvihan ideologia? Vaikeita kysymyksiä vailla vastauksia.

Viranomaisilta ei voi vaatia kaikkea. Läheisten ihmisten rooli havainnoijana korostuu. Meidän jokaisen on avattava silmät ja korvat sekä myös sydän sen huomaamiselle, mitä lähelle oleville ihmisille kuuluu. On uskallettava myös kysyä, mikä heitä painaa. Silmien ummistaminen on pahimmillaan heitteille jättöä.

Lähipiirin kontakteissa voi parhaiten nähdä, jos ihmisessä jokin muuttuu. Toisaalta lähellä on myös väärinnäkemisen riski: jokapäiväisessä kontaktissa voi erehtyä pitämään henkilön luonteenpiirteeseen sopivana erikoisuutena asioita, joiden pitäisi jo soittaa hälytyskelloa.

Ja aina, perästäpäin ymmärtää monta asiaa paremmin.

Tarvitsemme ilman muuta kattavaa ammattilaisten verkostoa lasten ja nuorten kasvamisen tueksi, muttei säännöllisestä psykologin tapaamisesta ole kenellekään elämän sisällöksi. Siihen tarvitaan paljon enemmän. Läheisten aikaa, huolenpitoa, välittämistä, porukkaan kuulumista. Ei "sosiaalisen eläimen" perusluonto ole miksikään muuttunut.

Sairauden ja rikollisen toiminnan välille on tehtävä tiukka ero. Rikollinen toiminta, vaikka se kumpuaisikin sairaudesta, ei saa olla hyväksyttävää eikä sitä saa esittää ihannoivassa valossa. Siksi julkisella sanalla on haastava tehtävä: kun dramaattisia rikoksia tehdään myös maksimaalisen julkisuuden toivossa, miten niitä käsitellään julkisuudessa, jottei väkivaltaa ihannoivaa kulttia synny.

Viime viikolla puhuttiin Suomen brändityöryhmästä. Miten se on asetettu ja täyttääkö se tasa-arvolain vaatimukset. Tällä viikolla kansainvälistä julkisuutta on tullut enemmän kuin tilattiin. Yhtäkkiä imagorakennus on taas pitkäksi aikaa turhaa.

Niin muuttuu maailma.

Paula Lehtomäki

Ympäristöministeri

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.