Kehitysyhteistyörahoja kasvatettava uskottavasti

Ulkomaankauppa- ja kehitysministerin Paula Lehtomäen mielestä kehitysyhteistyörahojen kasvattaminen kohti 0,7 prosentin tasoa bkt:sta on tehtävä uskottavan rahoitussuunnitelman puitteissa. Jatkossa kehitysyhteistyössä on panostettava entistä vahvemmin ilmasto- ja maaseutukysymyksiin.

Hallituksen kehityspoliittisena sparraajana on viimeiset vuodet toiminut Kehityspoliittinen toimikunta. Toimikunta antoi hallitukselle ruusuja ja risuja kehityspolitiikan neljästä viime vuodesta viimeisen kerran maaliskuun alussa. Lausunnon sisällön voi kiteyttää siten, että myönteistä kehitystä on tapahtunut työnmme sisällössä ja että työhön sijoitetut eurot ovat kasvaneet merkittävästi mutteivät kuitenkaan riittävästi.

Kehitysyhteistyömäärärahojen nosto on ollut kuluvalla hallituskaudella tuntuvaa. Hallitus on lisännnyt kehitysyhteistyöhön käytettäviä varoja noin 240 miljoonalla. Kehitysyhteistyöhön käytetään tänä vuonna noin 750 miljoonaa euroa, mikä merkitsee 0,43 prosentin bkt-osuutta. Määrärahojen kasvattamisesta huolimatta prosentti nousee tuskallisen hitaasti.

Vielä vuosi sitten tuntui siltä, että kehitysyhteistyöstä ja määrärahojen tasosta tulisi iso vaalikysymys. Näin ei kuitenkaan ole käynyt.

Oikeastaan vain kahden vaalipaneelin yhteydessä keskustelu kehitysyhteistyömäärärahojen tasosta on ylittänyt valtakunnallisen julkisuuskynnyksen. Ensimmäinen näistä paneeleista oli Kepan, YK-liiton ja UPI:n järjestämä ulkopoliittinen paneeli. Toinen, hieman yllättävämpi suunta, oli EVA:n järjestämä paneeli kolmen suuren puolueen puheenjohtajalle tällä viikolla.

Ainakin suurimmat poliittiset puolueet tuntuvat kypsyneen konsensukseen siitä, että seuraavan hallituksen on luotava itselleen uskottava määrärahojen kasvattamispolku. Ei riitä vain se, että hallitusohjelmaan kirjataan mahdollisimman lennokas poliittinen lause. Vaikka tuo uusi polku johtaisikin vuoden 2010 sijaan esimerkiksi vuoteen 2015, on polun uskottavuus sittenkin olennaisempi asia kuin taipuminen viiden vuoden aikalisään.

Ehkä uskottavan polun rakentuminen ja siinä pitäytyminen vapauttaisi meidät puhumaan enemmän myös sisällöistä. Niissä haasteet ovat vähintään yhtä suuret kuin prosenttiosuuksissa.

Suomen kehityspolitiikka on kiinteä osa koko ulkopolitiikan kokonaisuutta. Kehityskysymyksillä on laajasti yhteyksiä myös moniin muihin politiikan sektoreihin, esimerkiksi kauppapolitiikkaan, maatalouspolitiikkaan ja maahanmuuttoon. Tehtävien päätösten vaikutuksia kehitysmaihin tulisi arvioida myös näillä muilla politiikan sektoreilla. Tässä ajattelumalllissa olemmekin vahvistuneet viime vuosina ja vieneet samaa kokonaisvaltaista ajattelutapaa myös EU:n käytäntöihin.

On tärkeää, että kehityspolitiikkaa tehdään selkeiden tavoitteiden pohjalta, joista kirkkaimpana on äärimmäisen köyhyyden poistaminen maailmasta. Ei ole 2000-luvulle kunniaksi, että ihmisiä kuolee nälkään ja etteivät kaikki lapset vieläkään pääse kouluun. Kehityspolitiikan perustarpeet ovat pitkälti samat kuin silloin, kun kehitysyhteistyötä alettiin tehdä.

Kehityspolitiikkaa pitää tehdä myös ajassa. Tämä tarkoittaa reagoimista ympäröivässä yhteiskunnassa tapahtuviin muutoksiin. Ilmastokysymykset on tulevina vuosina nostettava kehityspolitiikassa korkeammalle sijalle.

Ilmastokysymysten huomioiminen kehityspolitiikassa on tärkeää erityisesti kahdesta syystä. Kehitysmaiden kannalta ilmastonmuutos on ehkä vielä merkittävämpi kysymys kuin meidän kannaltamme. Jo valmiiksi kaikkein haavoittuvimmat kehitysmaat tulevat kohtaamaan ilmastomuutoksenkin vaikutukset kaikkein kipeimmin.

Toisekseen, meidän pitäisi pystyä luomaan kehitysmaille ympäristöä vähemmän kuormittava kehitystie, kuin mitä itse olemme kulkeneet. Se tulee vaatimaan investointeja ympäristöystävällisiin toimintatapoihin kaikkialla maailmassa. Uusinta teknologiaa pitää pystyä nopeasti hyödyntämään myös köyhissä maissa.

Ympäristökysymykset laajasti ymmärrettynä ovat toki jo nyt vahvasti mukana Suomen kehityspolitiikassa mutta olen varma, että niiden rooli nousee jatkossa vielä toiselle tasolle.

Toinen lisähuomiota kaipaava asia on kehitysmaiden maatalous ja maaseutu. Sekä avunantajilta että kehitysmailta itseltään vaaditaan nykyistä vahvempaa panostamista myös maatalouteen osana maaseutujen kehittämistä. Maailman kaupunkien slummit ovat jo ihmisiä täynnä, köyhyys ei niihin muuttamalla ratkea.

Nälkä ei lopu maailmasta ilman paikallisen elintarviketalouden vahvistamista. Teollistuneiden maiden peltojen muuttuminen polttoaineiden lähteeksi nostaa ruuan hintaa globaalilla tasolla ja se entisestään vauhdittaa tarvetta kehitysmaiden oman ruokaturvan vankistamiseen. Tälläkin sektorilla Suomella on paljon tarjottavanaan.

Entisiä ja uusia tarpeita kehitysmaissa edelleen riittää. Suomella on oma osansa niihin haasteisiin vastaamisessa. Ei suurempi, muttei myöskään pienempi, kuin hyvinvoivan ja sivistyneen pienen maan vastuu.

Paula Lehtomäki, ulkomaankauppa- ja kehitysministeri

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.