Kennostokansaa?

Munamies, tuo tv-viihteen uusi supersankari, unelmoi elämästä kennostossa. Siellä iso joukko hänen lajitovereitaan elää rauhallista elämää aseteltuina rinnakkain ja päällekkäin, kukin omassa kupolissaan.

Sellainen asuminen on mukavaa myös monelle muulle kuin Munamiehen lajitovereille. Mutta kaikki eivät halua kennostoon: kyselyiden mukaan moni suomalainen haaveilee rauhallisesta elämästä omassa talossaan kalaisan järven rannalla – mieluusti kuitenkin taajamassa palveluiden äärellä.

Asumisen monimuotoisuus ja lähtökohtainen vapaus itse valita asumisen paikka ja tapa ovat pitkään olleet päätöksenteossa keskeisiä periaatteita. Vaalienaluskeskustelussa kuulostaa välillä siltä, että varsinkin väkirikkaalla pääkaupunkiseudulla ainoaksi hyväksytyksi asumistavaksi halutaan nostaa asuminen ydinkeskustassa. Jos kauemmaksi haluaa, on junaradan näyttävä ikkunasta.

Onkohan se tuo ministeritoveri Vapaavuori Munamiehen miehiä?

Asumispolitiikka pääkaupunkiseudulla koskettaa isoa joukkoa suomalaisia. On vielä liian ahdasta ja liian kallista asumista. Lapsiperheiden halukkuus kehyskuntiin on pitkään ollut merkki siitä, ettei toiveiden mukaisia asumismahdollisuuksia – ainakaan tolkullisella hinnalla – ole lähempänä.

Alueella tarvittaisiin paljon lisää vuokra-asuntoja ja kohtuuhintaisia omakotitontteja.

Mutta missä ne saavat sijaita? Raideliikenne on hyvin toimiessaan erinomainen liikennemuoto, mutta bussillakin pääkaupunkiseudulla pääsee. Sen ympäristöjalanjälkeä on myös mahdollista vielä paljon pienentää. Siksi ei ole perusteltua nostaa hyväksytyksi asumiseksi vain radanvarsia.

Pitkällä aikavälillä myös henkilöautoliikenteen tavoitteeksi on asetettu hiilineutraalius. Autoja ei tarvitse julistaa kokonaan pannaan, vaikka ruuhkiin ja ympäristövaikutuksiin tarvitaankin uusia ratkaisuja.

Ylipäätään helsinkiläisten kokoomuslaisten puheista voi ajatella, että Espoon olemassaolon oikeutus syntyy vasta länsimetron myötä, eikä Vantaalla pitäisi olla lupaa itsenäiseen päätöksentekoon – ainakaan kuntaliitosasioissa.

Sitäkin pitää kysyä, onko jatkuva kotimainen muuttovirta pääkaupunkiseudulle luonnonlaki, jota ei edes yritetä tasapainottaa turvaamalla elämisen ja toimeentulon edellytyksiä muualla. Wahlroosin viimeaikaisen todistuksen mukaan aluepolitiikka on täysin markkinatalouden vastaista politiikkaa. Hyvä, ilmoittaudun entistä vahvemmin aluepolitiikan kannattajaksi.

Puhtaaksiviljeltyä markkinataloutta en Suomeen haluaisi.

Entä maankäyttöratkaisut? Pari vuotta sitten väänsimme hallituksessakin siitä, voidaanko edes tavoitteeksi asettaa maankäytön ohjauksessa sitä, että asumisen lisäksi myös työpaikat sijaitsisivat muuallakin kuin yhdessä kasassa.

Eheällä yhdyskuntarakenteella ei suinkaan tarkoiteta sitä, että elinkeino- työpaikkatoiminnot ovat sumpussa Helsingin niemellä ja sinne sitten rataa pitkin kuljetaan. Eheys tarkoittaa asumisen, työpaikkojen ja palveluiden muodostamaa kokonaisuutta, joka tavoitetapauksessa olisi saavutettavissa jalan tai kevyen liikenteen välineellä, ja pidempiin matkoihin olisi mahdollisuus käyttää joukkoliikennevälinettä.

Tällainen toteutuu usein kohtuullisen kokoisissa taajamissa.

Puolueilla on melkoisia haasteita puhua näistä asioista samalla tavalla Kehä ykkösen sisä- ja ulkopuolella. Keskusta on aidosti vastuullisen vapauden ja koko Suomen puolue myös näissä eduskuntavaaleissa ja niiden jälkeen – koko maassa.

Ympäristöministeri, Paula Lehtomäki

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.