Monipuoliset rahoitusratkaisut käyttöön ilmastotalkoissa

Energia- ja ilmastopoliittinen keskustelu käy Suomessa lämpimänä juuri nyt. Niin pitääkin olla, sillä lähiviikkoina hallituksen on määrä linjata niitä konkreettisia toimia, joilla täytämme omat ilmasto-tavoitteemme.

Kasvihuonekaasupäästöjen vähentämistalkoissa ydinvoima on saanut uusia ystäviä ja jopa hurmioitunutta tukea. Päästöttömyydestään huolimatta ydinvoimaa on mahdotonta pitää kovin "vihreänä" energiana, kun tarkasteluun ottaa koko ketjun louhinnasta jätteiden loppusijoitukseen. Uraaniesiintymäalueilla ydinvoimakeskustelua seurataan varmasti monenlaisin miettein.

Kotimaiset päätökset ovat käsillä, mutta ilmastohaaste on ennen kaikkea kansainvälinen ilmiö. Neuvottelut kansainvälisestä ilmastosopimuksesta tiivistyvät. Raha on noussut näissä keskusteluissa erääksi keskeisimmäksi asiaksi.

Viime vuosina on tehty useita arvioita siitä, mitä ilmastonmuutokseen vastaaminen tulee maailmanlaajuisesti maksamaan. Pitkällä aikavälillä summa on pitkälti kiinni siitä, miten päästöjen vähentämisessä onnistutaan.

Viime joulukuussa YK:n ilmastosopimussihteeristö esitti ilmastonmuutoksen hillinnän hintalapuksi vuositasolla 200 miljardia dollaria vuoteen 2030 mennessä. Tämän lisäksi tarvitaan rahaa ilmastonmuutokseen sopeutumista varten. Sopeutumisrahasta suurin osa kohdistuisi kehitysmaihin. Tämän arvioitu hintalappu on 50-180 dollaria vuodessa.

Summat ovat valtavia, mutta globaaliin bruttokansantuotteeseen verrattuna sittenkin maltillisia. Kyseessä on noin 0,3-0,5 prosentin siivu BKT:stä. Se ei ole kohtuuton ponnistus, kun otetaan huomioon, että olemme tekemisissä maailmanlaajuisesti erittäin merkittävän haasteen kanssa. Odottaminen käy tässäkin kalliiksi - kalliimmaksi kuin toimiminen.

Myös Suomessa pitää varautua ilmastopolitiikan lisälaskuun, niin kotimaassa kuin kansainvälisillä kentilläkin. Ensinnäkin kotimaiset toimet erityisesti uusiutuvien energialähteiden lisäämiseksi tulevat aiheuttamaan kustannuksia. Toiseksi meidän on alettava vakavasti pohtia, miten vastaamme kansainvälisen ilmastosopimuksen syntymiselle välttämättömiin rahoitustarpeisiin.

Summat ovat yhteenlaskettuna niin suuria, että nykyisen budjettikehyksen sisältä niitä on mahdotonta tempaista. Rahoituslähteitä ja –malleja on kyettävä kehittämään ja ohjaamaan uudelleen. Yhteisten pelisääntöjen on joka tapauksessa oltava kaikille selvät.

Ensimmäinen askel uudenlaisesta ajattelusta on jo nähtävissä. Syöttötariffien käyttöönotolle ainakin merkittävässä osassa uusiutuvaa energiaa on jo olemassa yhteisymmärrys. Ensi vuosikymmenellä Suomellekin on luvassa tuntuva määrä päästöoikeuksien huutokauppatuloja. Niiden hyödyntäminen kansainvälisessä ilmastorahoituksessa tulee olemaan välttämätöntä.

Energiasektorin maksupolitiikka on luonnollisesti tarkkaa puuhaa, sillä hinta tulee helposti kuluttajan maksettavaksi tai rasittaa teollisuutta väärällä tavalla. Siitäkin huolimatta on edelleen avoimin mielin tarkasteltava ns. Windfall-veron käyttöönottomahdollisuuksia. Onhan se erikoinen yhtälö, että päästöllisen kilowattitunnin korkean hintatason korjaa taskuunsa myös se tuottaja, joka ei päästöoikeuksista maksa.

Energia- ja ilmastokeskustelussa ei soisi unohdettavan kahta keskeistä asiaa: energiansäästöä ja energiatehokkuutta. Viime kädessä energian kokonaiskulutus ratkaisee sen, mikä on sähkölaskun loppusumma kuluttajalle tai paljonko uusiutuvaa pitää lisätä 38 prosentin saavuttamiseksi. Päätöksiä energiatehokkuuden edistämiseksi on jatkettava. Kaikkea ruutia ei kannata suunnata väittelyyn ydinvoimaloiden lukumäärästä, sillä se on sittenkin vain yksi osa kokonaisuutta.

Ympäristöministeri Paula Lehtomäki (kesk.)

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.