Presidentti ja EU:n kriisinhallinta

EU-tutkija Teija Tiilikaisen mukaan presidentin rooli on Suomen perustuslain ja maan omaksuman EU-politiikan valossa erityisen ongelmallinen, kun päätetään Suomen osallistumisesta EU:n kriisinhallintaoperaatioihin.

Eduskunta käsittelee parhaillaan hallituksen esitystä uudeksi kriisinhallintalaiksi. Lain myötä Suomen vanha - YK:hon vahvasti sidoksissa ollut - rauhanturvalainsäädäntö jää lopullisesti historiaan. Rauhanturvaamisesta tulee nyt päämääriltään laaja-alaisempaa kriisinhallintaa, mikä heijastuu uudessa laissa aina sen nimeä myöten. Suomalaisten sotilaiden voimankäyttövaltuudet on jo aiempien lakimuutosten yhteydessä laajennettu pelkästä itsepuolustuksesta, kun osallistuminen niin kutsuttuihin rauhaan pakottaviin toimiin on tehty mahdolliseksi. Suomesta tulee käsittelyssä olevan lakimuutoksen myötä tasaveroinen EU-maa myös siinä suhteessa, että sen osallistuminen mahdollistetaan sellaisiinkin kriisinhallintaoperaatioihin, joilla ei ole YK:n turvallisuusneuvoston mandaattia.

Turvallisuuspoliittisten uhkakuvien muuttuminen ja vahva sitoutuminen EU-jäsenyyteen myös turvallisuuspoliittisessa mielessä ovat saaneet aikaan sen, ettei Suomenkaan ole ollut järkevää kahlita itseään kylmän sodan ajan lainsäädäntöönsä. Kun Suomen osallistumismahdollisuuksia kansainväliseen sotilaalliseen toimintaan on laajennettu, on samalla kuitenkin perustellusti laajennettu myös eduskunnan päätöksentekovaltaa yksittäisiä operaatioita koskien. Tälle linjalle lähdettiin silloin, kun Suomen osallistuminen perinteistä rauhanturvaamista vaativampiin operaatioihin tehtiin ensi kertaa mahdolliseksi vuonna 1995. Eduskunnan roolia perusteltiin sillä, että operaatioihin liittyvien riskien kasvaessa Suomen osallistumiselle olisi löydyttävä laaja-alainen poliittinen tuki.

Nyt käsittelyssä oleva lakiesitys lujittaa Suomen kriisinhallintaosallistumisen parlamentaarista perustaa edelleen. Jatkossa valtioneuvosto on velvollinen kuulemaan eduskuntaa kaikkien niiden sotilaallisten kriisinhallintaoperaatioiden osalta, joihin Suomen on tarkoitus osallistua. Jos kyse on erityisen vaativasta operaatioista - tai operaatiosta, jolla ei ole YK:n turvallisuusneuvoston valtuutusta - koko eduskuntaa on kuultava. Muussa tapauksessa kuultavana on eduskunnan ulkoasiainvaliokunta. Kun kyse on EU:n nopean toiminnan joukkoihin osallistumisesta, koko eduskunta saa selonteon joukkojen asettuessa valmiuteen. Operaation käynnistyessä kuullaan ulkoasiainvaliokuntaa.

Vaikka suomalaisen kriisinhallintatoiminnan parlamentaarinen valvonta vahvistuu, tasavallan presidentti säilyttää kuitenkin päätöksentekovaltansa operaatioita käynnistettäessä. Parlamentaarisen otteen vahvistuessa - ja presidentinkin tehdessä päätöksiään valtioneuvoston esityksestä - presidentin valtaoikeus alkaa tässäkin yhteydessä olla lähinnä historiallinen jäänne, tosin ei aivan ongelmaton sellainen.

Presidentin rooli on Suomen perustuslain yhtä hyvin kuin maan omaksuman EU-politiikan valossa erityisen ongelmallinen, kun päätetään Suomen osallistumisesta EU:n kriisinhallintaoperaatioihin. Suomen perustuslaki lukee EU-politiikan johtamisen kaikilta osin valtioneuvoston ja pääministerin tehtäväksi. Pääministeri - ja hänen alaisuudessaan toimiva organisaatio - vastaa myös kansallisen EU-politiikan eri osa-alueiden yhteensovittamisesta. Jos EU:n sotilaallinen toiminta halutaan pitää tiiviisti osana unionin muuta politiikkaa - kuten Suomi perinteisesti on vahvasti edellyttänyt - lopullisen vallan operaatioihin osallistumisesta tulisi kuulua valtioneuvostolle. Yhtenä perusteena tälle on se, että Suomen sitominen muuhun EU-yhteistyöhön tapahtuu valtioneuvoston ja pääministerin johdolla, jolloin nämä valtioelimet ovat myös pätevimpiä arvioimaan kriisinhallintaosallistumisen - tai osallistumattomuuden - merkitystä EU-politiikan kokonaisuuden näkökulmasta.

Toisen - ja ehkä vieläkin tärkeämmän - perusteen muodostaa kriisinhallintapolitiikan vahvistuva parlamentaarinen ulottuvuus. Jos Suomen vahvistuva kansainvälinen osallistuminen halutaan ankkuroida kansanvaltaan, niin tämän ankkuroinnin pitäisi olla selkeää ja virtaviivaista. Syntymässä oleva päätöksentekojärjestys ei ole tätä, sillä se jättää avoimeksi kysymyksen presidentin vastuunalaisuudesta ja velvoitteesta sitoutua kriisinhallintaoperaatioita koskevien päätösten osalta hallituksen ja eduskunnan edustamaan kantaan. Jos päätöksentekojärjestys sisältää vaikka vain teoreettisenkin mahdollisuuden presidentin toimimiselle vastoin eduskunnan ja hallituksen tahtoa, sen edustama parlamentarismi ei ole aitoa.

EU-tutkija Teija Tiilikainen

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.