Pyhä kolmikanta

Korporatismi jyllää edelleen Suomessa, kirjoittaa entinen työmarkkinajohtaja ja nykyään Kemijärven kaupunginjohtajana toimiva Arto Ojala.

Toissapäivänä lauennut eläkekiista osoitti jälleen, kuinka vahva ja vaikuttava koneisto korporatismi tässä maassa edelleen on. Vahvakaan hallitus ei yksin kykene linjaamaan politiikkaansa, jos korporaatioiden varpaille astutaan.

Tulopolitiikasta on neuvottelupöydässä luovuttu palkkojen osalta. Työelämän, sosiaaliturvan ja eläkkeiden osalta kolmikantainen valmistelumonopoli jatkuu edelleen. Myönnän heti kättelyssä, että kolmikannalla on historiansa aikana saatu merkittäviä tuloksia aikaan. Kolmikanta edustaa korkeata työelämän kysymysten asiantuntemusta. Totta on myös se, että monet asiat eivät olisi kehittyneet riittävästi poliittisen valmistelun kautta. Kolmikantavalmistelu on tuonut ratkaisun.

Kolmikantaisen valmistelun on kuitenkin pakko uudistua. Hallitukset ovat pitkään arkailleet astua järjestöjen varpaille. Poliittisen päättäjän roolin pitää jatkossa vahvistua. Se tarkoittaa sitä, että hallituksen on määrätietoisesti linjattava yhteiskunta- ja talouspolitiikan suunta ja ohjattava valmistelua haluamaansa suuntaan. Rakenteelliset uudistukset on välttämättä linjattava poliittisen päättäjän toimesta. Hallituksen eläkelinjaus oli tässä mielessä aivan oikea; poliittisen päättäjän pitää selkeästi ja vastuullisesti määrittää, mihin suuntaan ollaan menossa. Kolmikantaa käytettäköön valmisteluun tavoitteen saavuttamiseksi. Kolmikanta tarkoittaa tällöin aidosti sitä, mitä se sanansa mukaisesti on. Se ei ole korporaatioiden kaksikantaa, joka tuodaan hallituksen siunattavaksi. Kolmikantaneuvotteluissa hallituksen edustajan pitää selkeästi huolehtia ja olla sitoutunut siihen, että politiikkalinjaus säilyy valmistelussa. Ja hänellä pitää olla hallituksen selkeä mandaatti.

Korporaatioiden valta on Suomessa suurempi kuin kenties missään muussa maassa. Miten tähän tilanteeseen on oikein tultu? Taustalla on Kansainvälisen työjärjestö ILO:n sopimukset, jotka Suomi on ratifioinut. Niiden mukaan järjestöjä on kuultava, mutta valmisteluvastuuta ei korporaatioille tarvitse luovuttaa. Tämä on käytäntö useimmissa maissa.

Toinen tekijä on historiallinen kehitys. Suomalaiseen parlamentarismiin kuului aina Esko Ahon hallitukseen saakka voimakkaat perustuslailliset määräenemmistösäännökset, kaksikolmasosaenemmistö, kolmeneljäsosaa. Vasta 1990-luvun laman tuomien vaikeuksien myötä Ahon hallitus ryhtyi purkamaan näitä säännöksiä niin, että ne nykyään koskevat vain kansalaisten perusturvaan liittyviä asioita. Ahon hallitus heräsi muuttamaan määräenemmistösäännöksiä sen vuoksi, että mitään asioita ei laman aikana tahdottu saada eteenpäin järkevällä tavalla. Yleislakkouhka oli vähän väliä päällä.

Voimakas määräenemmistösuoja merkitsi sitä, että vahvakin hallitus oli todellisuudessa heikko. Vahvoja hallituksia oli 1960-, 1970- ja 1980-luvulla suhteellisen harvoin. Hallitukset olivat sosiaalidemokraattisvetoisia. Määräenemmistösäännökset johtivat siihen, että hallitusten oli haettava tukea korporaatioilta. SAK-laisen ay-liikkeen ja sosiaalidemokraattien selkeän kytkennän takia se ei ollut hallituksille edes epämieluisaa. Näin valtaa luisui ulkoparlamentaarisille voimille, korporaatioille. Nämä kiittivät ja ottivat valtaa kun sitä tarjolle annettiin

Heikkojen hallitusten aikana ja suurten sosiaalipoliittisten perusuudistusten aikana tällainen vallan luovuttaminen oli varmasti perusteltua. Syntyi kohtuullisen hyvää jälkeä. Eläkejärjestelmän kehittäminen sen jälkeen kun se 1960-luvun alussa poliittisin päätöksin luotiin, on ollut todellisuudessa korporaatioiden kaksikannan käsissä. Varmasti hyvä niin, ovathan osapuolet myös maksajia ja edunsaajia. Samoin työttömyysturvan kehittäminen, muu ansiosidonnaisen sosiaaliturvan ja työlainsäädännön kehittäminen ovat olleet kolmikannan hoidossa, jopa niin, että hallitukset eivät ole ohjelmissaan näihin asioihin paljoa huomiota kiinnittäneet.

Vaikka Ahon hallitus muutti määräenemmistösäännökset normaaleiksi yksinkertaisen enemmistön säännöksiksi, on korporaatioiden ulkoparlamentaarinen valta säilynyt. Lipposen hallitusten aikana tämä oli luonnollistakin, koska ei ollut tarkoitustakaan kehittää sosiaaliturvajärjestelmiä kannustavampaan suuntaan. Nyt ollaan uudenlaisessa tilanteessa; ikärakenne ja lamasta aiheutuva raju julkisen talouden velkaantuminen tulevat pakottamaan suuriin muutoksiin.

Kolmikanta on oiva väline myös jarruttaa asioita, jos niin halutaan. Jos asioiden eteenpäinvieminen ei maistu, asiat vain pysyvät valmistelussa, eivät etene tai tulevat ulos vesitettyinä kompromisseina. Tätä asetta on käytetty kolmikantapöydän jokaiselta kantilta.

Hallitukset ovat nykyään vahvoja ja istuvat koko vaalikauden. Tulevaisuuden haasteet ovat mittavia ja vaativat ratkaisuja, jotka eivät tule aina olemaan miellyttäviä. Tarvitaan vahvaa johtajuutta, vahvoja poliittisia linjauksia, selkeitä tavoitteita. Näitä tavoitteita toteuttamaan tarvitaan uudistuvaa kolmikantaa. Hallitus määrittää tavoitteet, kolmikanta toteuttakoon tavoitteet haluamallaan tavalla. Korporaatioilla on vähemmän valtaa, mutta vaikutusta silti edelleen. Mutta tärkeintä on se, että hallitus hallitsee maassa ja parlamentaarinen demokratia vallitsee.

Voisiko hallituksen toissapäiväinen perääntyminen ja toimeksianto 3-kannalle olla merkki uudesta alusta? Vastaus on kyllä - hallitus linjasi omalta osaltaan rakenteellisten uudistusten tarpeet ja säikäytti ay-liikkeen. Hallitus ei perääntynyt vaan pakotti korporaatiot ulostulollaan neuvottelemaan annetussa aikataulussa omien linjaustensa pohjalta. Tämä on hyvä merkki uudesta alusta.

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.