Ranskan pallo hukassa Libanonissa – Suomi syntipukiksi

EU-tutkija Teija Tiilikaisen mielestä Jacques Chirac yrittää Suomi-tölväisyillään peitellä sitä, että Ranskan johto on poukkoilevalla politiikallaan kyseenalaistanut asemansa Libanonin kriisin yhteydessä.

Ranskan presidentti Jacques Chirac on viime aikoina suominut kovin sanoin Suomen tapaa hoitaa EU-puheenjohtajuutta. Kritiikki koskee Suomen johtajuutta Libanonin kriisin yhteydessä. Viimeksi tulilinjalle joutui ulkoministeri Erkki Tuomioja, jota Chirac syytti epäpäteväksi. Kyseessä ei kuitenkaan ole ensimmäinen kerta, kun unionin pienestä puheenjohtajamaasta tehdään syntipukkia, jotta suurten maiden arvovaltaan ei tulisi tahraa.

Kun Libanonin kriisiin elokuussa ryhdyttiin hakemaan kansainvälistä ratkaisua, Ranskan tavoitteena oli puhtaasti EU-pohjaisen kriisinhallintaoperaation perustaminen alueelle tilanteen rauhoittamiseksi. Ranskan alkuperäiset lupaukset 2000 sotilaan luovuttamisesta operaatioon tehtiin tässä hengessä. Tällä panoksella puhtaasti EU-johtoinen operaatio olisi myös ohjautunut Ranskan johdettavaksi. Onnistuessaan operaatio olisi ilman muuta tuonut mainetta ja kunniaa myös EU:lle, jonka arvovalta kansainvälisenä toimijana olisi kohonnut uusiin sfääreihin. Olisihan unioni kyennyt osoittamaan, että se kykenee ottamaan johtoroolin yhdellä tämän hetken vaativimmista kansainvälisistä kriisialueista.

YK:n turvallisuusneuvosto päätti kuitenkin toteuttaa Libanonin operaation YK-johtoisena ja YK-lipun alla. Tämä johti Ranskan kiukutteluun ja sen lupaukset kriisialueelle lähetettävien sotilaiden määrästä kutistuivat alkuperäisestä 2000:sta vain kymmenesosaan. Tässä yhteydessä presidentti Chirac kääntyi pitämään sotilasoperaatiolle suunniteltua alkuperäistä kokoa vahvasti ylimitoitettuna.

Ranskan jahkaillessa Italia käytti lopulta tilaisuutta hyväkseen ja lupasi operaatioon peräti 3000 sotilasta ja aloitti myös ensimmäisenä niiden kuljettamisen kriisialueelle. Tilanne oli nolo Ranskalle, joka jäi oman poukkoilevan politiikkansa vangiksi ja jonka epävirallinenkin johtorooli operaatiossa joutui näin kyseenalaiseksi. Käänne taas oli oivallinen Italialle, joka tällä tavoin oli osoittanut palaavansa nyt Romano Prodin johdolla takaisin integraatiomyönteisten EU-maiden johtoryhmään.

EU:n puheenjohtajamaan haasteellisena tehtävänä on koettaa pitää EU yhtenäisenä ja taata sen toimintakyky ja uskottavuus vaikeimmissakin kansainvälispoliittisissa tilanteissa. Johtajuuden ottaminen tilanteissa, joissa suurilla jäsenmailla on vahvaa pyrkimystä omaan sooloiluun ohi yhteisten kantojen, on usein raskas taakka pienelle jäsenmaalle.

Julkisuudessa taakan EU:n epäonnistumisesta tai heikosta toimintakyvystä kantaa usein juuri puheenjohtajamaa. Epäonnistumisen aiheuttajia – omia kansallisia intressejään yhteisen politiikan edelle asettaneita jäsenmaita – harvemmin syyllistetään. Tai sitten niillä on kyky saada tekemisensä näyttämään muulta kuin mistä on ollut kyse.

Ranskan poliittiselle johdolle on helpompi sanoa, että pieni puheenjohtajamaa on epäkelpo tai sen ulkoministeri epäpätevä, kuin että se on itse poukkoilevalla politiikallaan kyseenalaistanut asemansa Libanonin kriisin yhteydessä. Sääli, että se on kuitenkin helposti ensin mainittu tulkinta, joka jää elämään eurooppalaisessa historiankirjoituksessa.

Teija Tiilikainen, EU-tutkija

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.