Reilut pelisäännöt puoluerahoitukseen

Valtiovarainministeri Jyrki Katainen ei ole törmännyt urallaan vaalirahojen väärinkäyttöön. Katainen korostaa, että puolueiden ja ehdokkaiden tukeminen talkootyöllä tai lahjoituksin on demokratian tärkeimpiä toteutumismuotoja. Katainen suhtautuu vaalirahatyöryhmän ehdotuksiin suopeasti.

Koko kesän vellonut keskustelu puolueiden vaalirahoituksesta ja lahjoituksista on ollut sinänsä hyödyllistä.

On paljastunut asioita, jotka kansalaisten on hyvä tietää. Toisaalta keskustelussa ei ole vältytty tälläkään kertaa ylilyönneiltä. Avoimuuden edistämisen nimissä on tultu myös leimanneeksi ja synnyttäneeksi aiheettomia epäilyjä siitä, että puolueiden rahoituksella voisi hankkia itselleen mieluisia päätöksiä.

Voin todeta, että minä en ole sellaiseen koskaan poliittisella urallani törmännyt. Lahjoituksissa pätee sama ajatus kuin vapaaehtois- ja vaalityössäkin: halutaan edistää niitä, jotka tekevät omasta mielestään tärkeää yhteiskunnallista työtä oikeiden arvojen ja tavoitteiden puolesta.

Puolueiden ja ehdokkaiden tukeminen talkootyöllä tai lahjoituksin on demokratian tärkeimpiä toteutumismuotoja. Demokratia ei ole vain äänestämistä ja ehdolle asettumista. Suurin osa demokratian toteutumisesta on kannan ottamista ja toimimista puolueiden ja ehdokkaiden ajatusmaailman ja vaalityön edistämiseksi. Kansalaisten on demokratiassa voitava osallistua eri tavoin yhteisten asioiden edistämiseen.

Kesän vaalirahakeskustelun aikana on myös esitetty vaatimuksia siitä, että puolueet julkistaisivat viime eduskuntavaalien läheisyydessä saamansa lahjoitukset näin pari vuotta jälkikäteen. Vaatimukset ovat olleet näennäisesti kirkasotsaisia, mutta eivät lopulta kovin reiluja.

Puolueista vaatimuksia ovat esittäneet ne, jotka ovat joko olleet pakotettuja avaamaan rahoituksensa omien epäselvyyksiensä johdosta tai ne, joilla ei ole ollut itsellään mitään näytettävää. Tuollaiset avoimuuspuuskat ovat lähinnä kaksinaismoraalisia tai opportunistisia.

Lehdistö taas on ymmärrettävästi vaatinut kaiken julkistamista oman roolinsa mukaisesti.

Myös Kokoomus voisi periaatteessa kertoa lahjoittajat näin jälkikäteen, niissä kun ei ole mitään salattavaa. Olemme aina noudattaneet huolellisesti rahoituksen suhteen lakia ja yhteisiä pelisääntöjä. Osa tukijoista onkin ollut jo avoimesti julkisuudessa.

Mielestämme ei olisi kuitenkaan reilua lahjoittajia kohtaan, että pelisäännöistä poikettaisiin näin vuosia jälkikäteen ilman mitään erityistä syytä. Moni on halunnut osallistua demokratiatyöhön ilman että haluaa nimeään julkisuuteen. Se on ollut täysin mahdollista ja oikein.

Emme myöskään pidä julkista kirjaa talkootyötä tutuilla ja toreilla puolestamme tekevien ihmisten nimistä. Kokoomus ei siis yksittäisiä lahjoittajia jälkikäteen julkista, mutta meidän puolestamme jokainen, joka haluaa kertoa meitä tukeneensa, voi sen tehdä. Toivomme parhaillaan puoluerahoituksen uudistamista miettivältä työryhmältä tulevaisuutta varten avoimuutta ja selkeyttä lisääviä esityksiä.

Kokoomus toimii uudistusten myötä jatkossakin toimimaan avoimesti lakien ja yhteisten pelisääntöjen mukaan.

Yksi mielenkiintoinen ehdotus puoluelahjoitusten verovapaudesta työryhmää johtavalta Lauri Tarastilta on jo julkisuuteen tullutkin.

Ehdotusta kannattaa harkita eteenpäin. Onhan iso osa puolueille tulevasta ulkopuolisesta rahoituksesta peräisin ammattiyhdistysten vasemmistopuolueille suuntautuvista verovapaista jäsenmaksuista.

Miksi siis myös muut lahjoitukset eivät voisi olla verovapaita? Näin edistettäisiin demokratian toteutumisen rahoitusta ja sen avoimuutta, verotiedothan ovat julkisia. Lisäksi yhteiskunta antaisi selvän viestin, että puolueiden tukeminen ja siten demokratian edistäminen on kannatettavaa toimintaa.

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.