Suomella aito mahdollisuus saada ensimmäinen EU:n presidentinvirka

Paavo Lipposella on huomattava kannatus EU:n ensimmäisen presidentin tehtävään. Suomen hallituksen pitäisi nyt tehdä selvä myönteinen päätös Lipposen ehdokkuuden tukemisesta, sanoo SDP:n kansanedustaja Eero Heinäluoma.

Irlannin kansanäänestyksen jälkeen on EU:n tulevien huippuvirkoja koskeva keskustelu lähtenyt vauhdilla liikkeelle. EU:n sisällä huipputehtäviä on neljä: Parlamentin puhemies, EU:n neuvoston pysyvä puheenjohtaja eli presidentti, komission puheenjohtaja ja EU:n uusi ulkoministeri. Parlamentin puhemiehen tehtävään on jo valittu puolalainen konservatiivi Jerzy Buzekin. Komission puheenjohtajana näyttää jatkavan, johon on ehdolla portugalilainen konservatiivi Jose Manuel Barroso. EU:n uuden presidentin ja ulkoministerin tehtäviin haku käynnistyi välittömästi Irlannin kansanäänestyksen jälkeen. Seuraavassa Eurooppa-neuvoston kokouksessa 29.-30. lokakuuta asia on tavalla tai toisella esillä. Tavoitteena on, että nimeämiset voitaisiin tehdä, jos ei lokakuussa, niin viimeistään joulukuussa pidettävässä huippukokouksessa.

Olli Rehn on hoitanut hyvin komissaarin tehtävänsä ja hän ansaitsee jatkokauden komissiossa. Rehnin ehdokkuus ulkoministerin tehtävään on perusteltu, vaikka valinta näyttääkin juuri nyt etäiseltä mahdollisuudelta. Viime tiedot nimittäin kertovat, että Euroopan parlamentin konservatiiviryhmä EPP haluaisi auki olevista kolmesta tehtävästä itselleen kaksi. Silloin parlamentin toiseksi suurimmalle ryhmälle sosialidemokraateille jäisi yksi tehtävä ja liberaalit jäisivät kokonaan rannalle.

Paavo Lipposella on huomattava kannatus EU:n ensimmäisen presidentin tehtävään. Lipposen ehdokkuutta neuvoston johtoon ja Rehnin ehdokkuutta komissioon ei pidä nähdäkään kilpailevina asioina. Kisaavathan henkilöt eri poliittisten ryhmien sisällä ja eri paikkoihin.

MTV3:n Ranskan kirjeenvaihtaja Helena Petäistö kirjoitti viime viikolla MTV:n nettisivuilla Lipposen olevan vahva ehdokas ensimmäiseksi presidentiksi. Petäistö kertoo mielenkiintoisen tiedon kulissien takaisesta vaikuttamisesta. Kaikkien aikojen ehkä arvostetuin komission emeritus- puheenjohtaja Jacques Delors on käynyt Elysée-palatsissa tapaamassa Ranskan presidenttiä. Delors oli suositellut Sarkozylle Suomen entisen pääministerin Paavo Lipposen valintaa Euroopan presidentiksi. Vastaavanlaista liikehdintää on käynnissä myös Saksassa liittokansleri Angela Merkelin suuntaan.

Ranskalaiset, saksalaiset ja monet muutkin eurooppalaiset lehdet ovat jo jonkin aikaa nostaneet Suomen entistä pääministeriä vahvaksi ehdokkaaksi Britannian Tony Blairin rinnalle.

Monet näkevät viisaaksi, että ensimmäinen presidentti tulisi pienestä maasta, valittava henkilö olisi aidosti eurooppalainen ja kykenevä sovittelemaan jäsenmaiden joskus kaukanakin olevia kantoja. Henkilön pitää tuntea Eurooppa-neuvoston työ ja työtavat ja siksikin huomio suuntautuu entisiin pääministereihin.

Suomessa olisi aika herätä tähän eurooppalaiseen keskusteluun. EU:n ensimmäinen presidentin tehtävä olisi Suomelle mahdollisuus jättää oma jälkensä EU:n kehitykseen. Tehtävä on hyvin verrannollinen YK:n pääsihteerin tehtävään - kansallisesti ehkä jopa merkittävämpikin. Onhan Unionissa tapahtuva päätöksenteko suoraan omien asioidemme hoitamista eikä kaukaista diplomatiaa.

Isänmaan etu olisi, että asiaa ryhdyttäisiin ajamaan isolla intensiteetillä ja kaikilla rintamilla. Maan hallituksen tulisikin tehdä pikaisesti päätös, että se on valmis tukemaan Paavo Lipposen ehdokkuutta.

Mitkä ovat onnistumisen mahdollisuudet? Tässä kisassa ei ole varmaa voittajaa. Lohikalaa kannattaa kuitenkin pyydystävää, vaikkei joka kerta saisikaan.

PS. Economist -lehti nostaa tuoreessa numerossaan esille paitsi Paavo Lipposen myös presidentti Martti Ahtisaaren. Ahtisaari on loistava nimi ulkopolitiikan osaajana. Jos hänen nimensä nousisi neuvostokeskustelussa esille, voisivat edustajamme sanoa Nobel -palkitusta presidentistämme vain myönteisiä laatusanoja. Todennäköistä kuitenkin on, että tehtävään haetaan juuri pääministerikokemuksen ja EU:n sisäpolitiikan omaavaa henkilöä. Siksi Paavo Lipponen on nyt luontevasti ykköskorttimme.

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.