Tsunami on köyhyyskysymys

Valmistelin nettikolumnia tällä kertaa Tansaniassa. Kansainvälistä kauppaa ja köyhyyttä käsittelevä seminaari aloitettiin Dar es Salamissa hiljaisella hetkellä tsunamin uhrien muistoksi. Sielläkin, tuhansien kilometrien päässä järistyskeskuksesta, menetettiin kymmenen ihmistä meren voimille.

Eilen julkaistiin mielipidemittaus, jonka mukaan suomalaiset ovat melko tyytyväisiä tapaan, jolla Suomen valtiojohto ja viestimet hoitivat Aasian hyökyaaltokatastrofin. Silti kritiikkiäkin on ehtinyt tulla. Matkailutoimittajien Kilta muisti Ulkoministeriötä Seitikki-palkinnolla hitaasta heräämisestä kriisin vakavuuteen. Kansainvälinen avustustyö lähti kuitenkin nopeasti liikkelle.

Työnjako hädän hetkellä kulkee jotakuinkin niin, että kansainväliset järjestöt aloittavat avustustyönsä kriisialueella heti ja valtio myöntää niille tukea tarpeisiin perustuvien pyyntöjen pohjalta. Avustusjärjestöjen ihmiset ovat kriisialueilla ja kenttäolosuhteissa toimimisen ammattilaisia, he saavat avun pyörimään nopeasti. Suomen Punaisen Ristin ensimmäiseen puolen miljoonan euron suuruiseen apupyyntöön vastattiin nopeasti; päätös oli tehtynä Tapaninpäivän jälkeisenä maanantaiaamuna heti yhdeksän jälkeen.

Tämän jälkeen humanitaarisen avun rahoitusta on myönnetty pyyntöjen ja käytössä olevien resurssien puitteissa. Kaikkiaan katastrofin hoitoon tulemme käyttämään 50 miljoonaa euroa kolmen vuoden aikana. Suomi on hyvä avunantaja, sillä pidämme myös sen minkä lupaamme.

Tsunamin vaikutuksilla on vahva yhteys köyhyyteen. Siksi olen pitänyt erikoisena sellaisia kommentteja, joiden mukaan tällaisella poikkeuksellisella luonnonmullistuksella ei olisi mitään tekemistä kehitysavun kanssa. Jos katastrofialueen kehitysaste, mukaanlukien infrastruktuuri, olisi ollut korkeampi, olisivat tsunamin seurauksetkin olleet mitä todennäköisemmin vähemmän tuhoisia. Hauras infrastruktuuri murtuu tällaisissa tilanteissa helposti. Kehittyneimmät maat saavat myös pelastus- ja jälleenrakennustoimet nopeammin käyntiin.

Luonnonmullistuksen dramaattinen seuraus on se, että miljoonat ihmiset ovat jääneet ilman kotia ja parin miljoon pelätään suistuvan lohduttomaan, pitkäaikaiseen köyhyyteen.

Suomi on sitoutunut alueen pitkäjänteiseen jälleenrakennukseen. Jälleenrakennuksen on tapahduttava YK:n johdolla, tuhoja kärsineiden maiden omien tarpeiden pohjalta. EU-maidenkin kesken saisi olla enemmän yhteistyötä - nyt katastrofi osoitti, kuinka heikosti esimerkiksi tiedonkulku tällaisissa tilanteissa unionin sisällä toimii.

Apulupausten ei pitäisi olla mikään kauneuskilpailu tai huutokauppa - eivät valtioiden välillä eivätkä myöskään kansalaisten ja valtiovallan välillä. Vaikka kyseessä onkin kaikkien aikojen suurin avunantoponnistus, emme saa kääntää selkäämme muille avuntarvitsijoille. Pidämme tehdyistä sitoumuksista kiinni, ja toimimme sielläkin, missä salamavalot eivät räisky.

Tämä tapahtumaketju on tuonut kehityskysymykset ja kansainväliset kriisit aivan uudella tavalla yhteiskunnalliseen keskusteluun ja kansalaisten mieliin. Tässä yhteydessä on virinnyt aktiivinen keskustelu myös Suomen kehitysyhteistyörahoista ja niiden nostotahdin riittävyydestä. Myös hallituksen on käsiteltävä asiaa keskuudessaan. Yksi hyvä mahdollisuus tähän tarjoutuu maaliskuisten kehysneuvottelujen yhteydessä.

Maailmassa on paljon hätää kärsiviä, paljon katastrofeja, jotka eivät vyöry televisioihimme tai aikakauslehtien sivuille. Jokaisen meistä, yksilöinä, on jaksettava kantaa vastuutamme hädästä vielä silloinkin, kun uutiset täyttyvät muista aiheista.

Paula Lehtomäki, Ulkomaankauppa- ja kehitysministeri

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.