Työllisyyttä ja ostovoimaa työllisyyssopimuksella

Työmarkkinoilla eletään ratkaisevia aikoja. Syksyn aikana uudet työehtosopimukset on sovittu lähes 300 000 palkansaajalle, mukana muun muassa teknologia- ja kemianteollisuus. Sen sijaan metsäteollisuudessa ja lukemattomilla muilla aloilla tilanne on auki. Lakkojakin on nähty, seuraavana on vuorossa maanantaina alkava pankkeja koskeva lakko.

Aikaa sopimusten sorvaamiseen ei ole yhtään liikaa, sillä kuluvan vuoden loppuun mennessä haetaan palkkaratkaisua vielä noin 150 000 työntekijälle. Ensi vuoden alkupuolella vuorossa ovat muun muassa lukuisat julkisen sektorin alat ja noin puoli miljoonaa yksityisten alojen työntekijää.

Mistä nyt sitten sovitaan? Hieman kärjistäen voisi sanoa, että nyt sovitaan työllisyydestä tai työttömyydestä. On tietysti päivänselvää, kummalla vaihtoehdolla turvaamme paremmin edellytykset hyvinvointiyhteiskunnan jatkolle. Millaisilla palkkaratkaisuilla talouskasvua sitten tuettaisiin ja työttömyyttä torjuttaisiin? Maltillisilla ja vastuullisilla. Tilanteeseen sopivilla. Järkevillä.

Puolitoista viikkoa sitten ehdotin työmarkkinajärjestöille ja poliittisille voimille työllisyyttä turvaavan sopimuksen tekemistä. En tällä tarkoittanut mitään ”suurta keskitettyä kokonaisratkaisua” taikka yhtä yhteistä paperia, johon kaikki osapuolet juhlallisesti laittaisivat nimensä alle. Tarkoitan sellaista eri osapuolten kesken tehtävää henkistä ”työllisyyssopimusta”, jossa kaikki sitoutuvat turvaamaan kasvua ja työllisyyttä.

Ehdotuksen kova ydin on palkansaajien ostovoiman turvaava veropolitiikka. Hallitus sitoutuisi – nyt ja seuraavien eduskuntavaalien jälkeen - siihen, että työn verotusta ei tällä eikä ensi vaalikaudella kiristetä. Vastavuoroisesti työmarkkinajärjestöt sopisivat nyt maltillisista palkkaratkaisuista.

Ajatukseni siis on, että palkansaajajärjestöt tietävät nyt sopimuksia tehdessään, että ostovoimaa ei tulla veronkorotuksilla leikkaamaan. Näin ei myöskään tarvitsisi nyt vaatia isoja nimellispalkkojen korotuksia. Poliittiset päättäjät puolestaan – hallituksesta oppositioon – sitoutuisivat siihen, että kun nousun jo alettua on painetta nostaa veroja, korotuksia ei tehtäisi työn verotuksessa. Talouskriisin jälkeiset korjausliikkeet tehtäisiin sen sijaan välillisiä veroja ja pääomaveroa korottamalla. Näin kapenisi myös kuilu palkkatulojen ja pääomatulojen verotuksen välillä.

* * *

Työllisyyssopimuksen myötä voisimme jo nyt tehtävillä ratkaisuilla ryhtyä kirimään takaisin menettämäämme kilpailukykyä, talouskasvua tukien ja työttömyyttä torjuen. Voisimme samanaikaisesti tukea niin ostovoimaa kuin kilpailukykyäkin. Palkansaajille ostovoimaa ja työnantajille kilpailukykyä.

Ellemme nyt vaikeassa taloustilanteessa pysty yhteisvastuulliseen politiikkaan, on suuri vaara, että taloutemme ei enää pärjää kansainvälisessä kilpailussa talouden lähtiessä nousuun. Suomalaisen työn yksikkökustannukset ovat nyt selvästi euroalueen maiden keskiarvon yläpuolella. Jotta emme tulevaisuudessa menetä lisää työpaikkoja, ja jotta saamme nyt menetettyjä takaisin kasvun kaudella, täytyy työvoimakustannusten pysyä kurissa.

Työmarkkinajärjestöiltä ehdotukseeni tulleita reaktioita voisi luonnehtia ”odottavan myönteisiksi”. Kukaan ei ehdotusta tyrmännyt. Sitä on pidetty ihan hyvänä päänavauksena hallituksen kenttäpuoliskolta, mutta odotetutusti sopimukseen sorvattavaksi on kaivattu palkansaajapuolelta lisää elementtejä. Minulle se sinällään sopii. Työllisyyssopimuksen puitteissa voidaan palkkamaltin ja tuloverojen jäädyttämisen ohella käydä läpi myös muita asioita, kunhan se ei tarkoita valtion piikkiin laitettavia uusia menoja. Tämä koskee myös yhteisöveron alennuspuheita, sellaisia ei työmarkkinaratkaisun avittamiseksi ole lupailtu. Valtion piikki on jo täynnä ja rahat pöydässä. Uudet menolupaukset kun johtaisivat välttämättä leikkauksiin jostain muualta budjetista.

Pallo on nyt kentällä. Ratkaisun muoto ei ole olennainen, sisältö ratkaisee. Mutta jotta ratkaisuun päästäisiin, tärkeintä olisi nyt löytää uudelleen työnantaja- ja työntekijäosapuolten kesken eräänlainen luottamuksen ilmapiiri. Uskon ja toivon, että kaikki ymmärtävät, että olemme lopulta kuitenkin samassa veneessä. Nyt pitäisi vaan alkaa soutaa samaan suuntaan. Se olisi järkiratkaisu.

Työllisyys on tulevista haasteista selviämisen kannalta meille megaluokan kysymys. Meillä on ensinnäkin inhimillinen ja humaani vastuu pitää kaikista ihmisistä huolta, ja parhaiten työikäiset ja –kykyiset ihmiset tulevat toimeen kun he saavat tehdä töitä. Jokainen rattailta pudonnut yksilö on paitsi inhimillinen tragedia myös suuren luokan taloudellinen kysymys. Hyvinvointiyhteiskuntamme elää ja saa rakennusaineensa työstä, ei mistään muusta.

Jyrki Katainen, valtiovarainministeri

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.