Usko, toivo, rakkaus ja euro

Kreikka on hieno maa. Ja Espanja. Eivät kai muuten kymmenet tuhannet suomalaiset matkustaisi sinne kesäisin ja tuhannet viettäisi siellä talviaan. Onhan se ollut kätevää, kun samalla rahalla pärjätään. Vaan kuinka kauan se jatkuu ja paljonko siitä ilosta pitää maksaa?

Eilen ja tänään EU-huippukokous on koittanut taas ratkoa, miten eurokriisissä pitäisi edetä. Siellä pöydän ääressä ei ole kyse tähtitieteestä, vaan enemmänkin uskosta, toivosta - ja vähän rakkaudesta. Melkein kuin vihkimatolla, mutta aikamoinen liittohan euroalue onkin!

Talous on uskoa ja toivoa. Talouden kehitystä arvioidaan mm. Kysymällä kuluttajien ja yritysten luottamusta oman taloutensa tulevaisuuteen. Luottamus jos mikä on uskoa siihen että kaikki menee hyvin, ja toivoa siitä, että menee hyvin. Jos usko on vahvaa, talouden pyörät pyörivät. Jollei uskoa ole, rattaat eivät pyöri.

Talouspolitiikkakin on usein uskoa ja toivoa. Varmoja totuuksia, varsinkaan tulevasta, ei ole. Jos kysyy viideltä asiantuntijalta euroalueen kriisianalyysiä, saa viisi hieman erilaista vastausta - eikä välttämättä yhtään neuvoa siitä, mitä nyt pitäisi tehdä.

Aikanaan Kreikkaa lähdettiin tukemaan, koska uskottiin näin turvattavan sille mahdollisuus nousta jaloilleen - ja toivottiin, että se tekisi kaiken voitavan. Samalla uskottiin, että tukipaketti estäisi finanssikriisin laajenemisen suuriin euromaihin. Nyt nähdään, ettei näin käynyt.

Tällä hetkellä halutaan antaa Espanjalle apua, jotta se saisi taloutensa raiteilleen. Uskolla ja toivolla on jälleen kysyntää. Auttaako pankkien tukeminen, jos usko koko valuutta-alueeseen horjuu? Onko Espanjan pärjääminen omillaan vain turha toivo?

Rakkauskin on euroalueella tärkeässä roolissa. Koko euroalue on pohjimmiltaan rakkausliitto, sillä järkiliitto se ei ainakaan ole! Jos jostain taloustieteilijät ovat yksimielisiä, niin siitä, ettei euroalue täytä sopivan yhtenäisen valuutta-alueen vaatimuksia. Kuitenkin siitä perustettiin juuri sellainen! Kyse lienee siis rakkaudesta, jota korrektimmin kutsutaan solidaarisuudeksi ja "yhteiseksi eurooppalaisuudeksi".

Euroalueen ongelmat ovat pohjimmiltaan syntyneet siitä, että taloudeltaan, historialtaan, kulttuuriltaan ja toimintatavoiltaan aivan liian erilaiset maat on tuotu saman valuutta-alueen sisään. Nyt on sitten keksitty, että ongelma ratkaistaan viemällä tämä aivan eriseurainen porukka vielä nykyistä huimasti syvempään ja laajempaan yhteistyöhön. Kuulostaa mahdottomalta yhtälöltä.

Euron ystävienkin uskoa koetellaan näinä aikoina lujasti. Joillakin saattaa olla jo toivokin hiipumassa. Mutta näyttää siltä, että Etelä-Euroopassa luotetaan siihen, että suurin on kuitenkin rakkaus.

Paula Lehtomäki

kansanedustaja, keskusta

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.