Venäjä, Venäjä, Venäjä

Olisihan se pitänyt arvata.

Millä pitäisi selittää se, että kun Suomessa puhuu Venäjästä, on joidenkin hirveän hankalaa kuunnella sitä, mitä puhuja varsinaisesti sanoo? Minun ja muiden paikallaolijoiden on vaikea tunnistaa muutamassa mediassa virinneestä uutisoinnista sitä puhetta, jonka pidin eduskuntaryhmämme kesäkokouksessa Raumalla viime tiistaina. Korostan vielä, että tarkoitan ”muutaman median”, koska valtaosa paikalla olleista ei nähnyt puheessa kohu-uutista.

Loppuviikon keskustelu ulkopoliittisesta puheestani on muistuttanut lapsena koululuokassa leikittyä ”rikkinäinen puhelin”-leikkiä: sanoma on jo parin kertojan jälkeen aivan eri kuin mitä alun perin sanottiin. Useimmat ovat näyttäneet lähinnä kommentoineen asiayhteydestä irrotettua ja pelkistettyä sanomaa, otsikkoa.

Kirjoitetaanpa siis tähän auki se, mitä mieltä olen Venäjän kehityksestä, siitä miten se vaikuttaa meihin Suomessa ja miten meidän siihen täytyisi suhtautua. Jokainen voi sitten olla näkemyksestä eri mieltä, samaa mieltä tai täydentää arviota omilla näkemyksillään.

Venäjä haluaa palauttaa vanhan suurvalta-asemansa

Venäjä pysyy ulkopolitiikassamme keskeisellä sijalla. Venäjä on kuitenkin 20 vuoden aikana myös muuttunut ja monimutkaistunut. Yksinkertaisia toimintakaavoja ei Venäjän suhteen enää nykymaailmassa ole löydettävissä. Venäjä on meille samanaikaisesti sekä haaste että mahdollisuus. Politiikkamme pitää sekä tarttua mahdollisuuksiin että vastata haasteisiin. Venäjän suuntaan Suomen pitää olla yhteistyöhakuinen realisti.

Kuten turvallisuus- ja puolustuspoliittisessa selonteossakin todetaan, on tosiasia että Venäjä haluaa palauttaa vanhan suurvalta-asemansa. Se vain on nykymaailmassa hankalampaa kuin ennen, sillä Venäjä ei ole taloudella mitattuna suurvalta. Tällä on oma merkityksensä varsinkin kun nykypäivän maailmassa talous on noussut merkittävämmäksi tekijäksi kansainvälisillä kentillä.

Venäjä on ydinaseen omaava sotilaallinen suurvalta ja alueellinen suurvalta ja se on suurvalta myös energiapolitiikassa. Myös YK-asioissa Venäjä on turvallisuusneuvoston pysyvänä jäsenenä merkittävä tekijä. Mutta taloudellisten kysymysten osalta sen asema on heikompi. Venäjän talouden koko on vain kymmenyksen EU:n talouden koosta. Suuri osa sen taloudestakin on raaka-aineiden tuotantoa ja vientiä. Siksi voikin sanoa, että Venäjän asema raaka-aineiden suurvaltana on kaksiteräinen miekka, koska se tekee taloudesta erittäin suhdanneherkän. Energiariippuvuus ja talouden heikkous ei ole Venäjälle mikään järkyttävä uutinen, tästähän on presidentti Medvedevkin toistuvasti ja hyvin kriittiseen sävyyn puhunut.

Kun maailman talouden linjanvetoja tehdään, ovat keskeisellä sijalla USA, EU, Kiina ja Japani. Venäjä toki kuuluu suurimpien teollisuusmaiden G8-ryhmään, mutta päätös ottaa se mukaan oli aikanaan poliittinen, ei taloudellinen. Puheessani muistin ikävästi väärin ja vertasin vanhentuneesti Venäjän talouden kokoa Hollantiin. Oikea vertailukohta olisi ollut Espanja. Mutta se ei muuta varsinaista faktaa: jos Venäjä olisi EU:n jäsen, niin se ei nyt olisi taloudellisesti edes EU:n suurimpien joukossa, vaikka sen talous niitä nopeammin kasvaakin.

Kuten jo mainitsin, tämän Venäjän suurvaltastatuksen havittelemisen olemme hallituksen ja tasavallan presidentin kanssa yhdessä linjanneet turvallisuus- ja puolustuspoliittisessa selonteossa: ”Venäjä tavoittelee suurvalta-asemansa palauttamista.” Myös hallituksen Venäjä–toimintaohjelmassa linjaamme: ”Kohonnut kansallinen itsetunto näkyy pyrkimyksenä palauttaa suurvalta-asema ja muuttaa Venäjän epäedulliseksi kokemia 1990-luvun ratkaisuja.”

Mitä Suomen pitäisi tästä kaikesta sitten päätellä?

Venäjällä on tästä asetelmasta johtuen kaksi suurta tavoitetta: 1) Pyrkiä kasvattamaan talouttaan ja varsinkin monipuolistamaan sen tuotantorakennetta ja 2) korostaa suurvalta-asemaansa muilla kuin talouden areenoilla joskus myös hieman kyseenalaisin keinoin.

Ensimmäiseen kohtaan on Suomen etu suhtautua rakentavasti ja Venäjän kanssa tiiviiseen yhteistyöhön hakeutuen. Suomen tulee EU:n jäsenenä ja kahdenvälisesti pyrkiä vauhdittamaan Venäjän taloudellista kehitystä. Tuo kehitys tulee myös sitoa demokratia- ja oikeusvaltiokysymyksiin. Isot hankkeet - vapaakauppa ja viisumivapaus - ovat keskeneräisiä. Suomi tukee näitä aktiivisesti, mutta lähtee luonnollisesti ehtojen noudattamisesta ja vastavuoroisuudesta. Venäjän kanssa on syytä käydä myös avointa keskustelua, demokratia- ja ihmisoikeuskysymyksiä unohtamatta.

Venäjä on Suomelle tärkeä naapuri. Ja mitä modernimpi ja kansanvaltaisempi Venäjä on, sitä vahvempi yhteistyökumppani se Suomelle on. Siksi Suomen Venäjä-politiikan johtoajatus on modernisaation tukeminen ja Venäjän mahdollisimman tiiviin EU-yhteistyön edesauttaminen. Sitä paitsi Venäjä on Suomen suurimpia kauppakumppaneita. Venäjän taloudellinen menestys on siis meidänkin etumme.

Välillä Venäjän keinot talouden modernisoimiseksi ovat kuitenkin kovin kulmikkaita. Esimerkiksi Suomelle hankala puutullikysymys liittyi siihen, että Venäjä haluaa eri raaka-aineiden vientiä rajoittamalla suunnata teollisia investointeja Venäjälle. Meidän on pystyttävä kertomaan, että tällaista puoli-pakottamista paremmin investointeja tulee, jos niiden omistuksesta ja pysyvyydestä on tarpeelliset takeet. Tähän vaaditaan oikeusvaltion vahvistamista ja korruption kitkemistä, joita Medvedevkin on pitänyt näkyvästi esillä.

Toinen kohta onkin hieman hankalampi. Kun Venäjä haluaa tehostaa poliittista suurvalta-asemaansa muilla kuin taloudellisilla aloilla, on naapurina välillä ihmeissään. Tällaisista tilanteista mekin olemme saaneet kokea osamme vaikkapa Venäjän lapsiasianvaltuutetun merkillisenä matkana Suomeen vähän aikaa sitten. Suomen on luonnollisesti pidettävä kiinni oikeusvaltiosta ja omasta lainsäädännöstään.

Keskeisin sanomani on, että täytyy koettaa nähdä, ymmärtää ja tuoda myös esille ne taustalla olevat syyt, miksi Venäjä näin käyttäytyy. Ymmärtäessämme Venäjän toimintalogiikkaa meidän ei tarvitse hyppiä seinille joka kerta kun jotakin uutta tapahtuu naapurimaamme kanssa. Voisimme myös lopettaa seinille hyppimisen aina jos joku sanoo jotakin Venäjästä täällä Suomessa. Varsinkin rikkinäisen puhelimen leikkimisen voisimme lopettaa. Se, että Venäjä pysyy ulkopolitiikassamme keskeisellä sijalla, ei saa tarkoittaa hyssyttelyä tai sitä, että peilaisimme muuta ulkopolitiikkaamme suhteessa Venäjään.

Matkalla Moskovaan

Venäjä on Suomelle tärkeä kumppani ja itselleni onkin ollut tärkeä pitää yllä tiiviitä suhteita myös Venäjän suuntaan. Vastaan Euroopan suurimman puolueen, Euroopan kansanpuolueen varapuheenjohtajana sen Venäjä-suhteista. Matkustan ensi viikollakin Moskovaan tapaamaan Venäjän varapääministeriä, kollegaani Aleksei Kudrinia.

Suomalaismedia kysyi tällä viikolla ”Moskovan kommenttia” duuman ulkoasiainvaliokunnan puheen-johtajalta Konstantin Kosatshevilta lehtiotsikoista, ei siis tarkalleen siitä mitä olin sanonut. Kysyjä sai haluamansa kommentin. Satumme vain olemaan Kosatshevin kanssa vanhoja tuttuja ja lähettelimmekin jo tekstiviestejä siitä, mitä on puhuttu ja mitä ei. Sovimme myös että näemme toisiamme ensi viikolla kun käyn Moskovassa, aikataulujen niin salliessa.

Suomen ja Venäjän suhteisiin on aina kuulunut myös ristiriitatilanteita ja ongelmia. Tässä ei ole sinänsä isompaa mystiikkaa: kyse on hyvin erilaisista maista, jotka kuitenkin ovat naapureita ja erittäin tiiviissä kanssakäymisessä. Venäjä on Suomen kansallisen ulkopolitiikan tärkeimpiä kumppaneita. Siksi otsikoin tämänkin kirjoitukseni: Venäjä, Venäjä, Venäjä!

Toinen syy otsikointiini oli, että suurimmat ristiriidat ja ongelmat suhteessa Venäjään tuntuvat joskus olevan meillä suomalaisilla korvien välissä. Venäjään liittyvässä keskustelussa yksittäisistä sitaateista ja sanoista nostetaan hälyä kuuntelematta mitä puhuja todella sanoo, ja että keskusteltaisiin siitä. Viimeksi tänään toinen iltapäivälehti kirjoitti pääkirjoituksessaan puolustusministeri Jyri Häkämiehen sanoneen pari vuotta sitten että Suomen kolme tärkeintä ”turvallisuusuhkaa” ovat Venäjä, Venäjä ja Venäjä. Häkämies ei koskaan puhunut turvallisuusuhkista, vaan haasteista.

Tästäkään ulkopoliittisesta keskustelusta ei voi vetää muuta johtopäätöstä, kuin että Suomessa tarvitaan paljon lisää avointa keskustelukulttuuria. Sitä me haluamme olla edistämässä. Olisikohan korkea aika laajentaa avoin keskustelu koskemaan myös Suomen Venäjä-suhteita. Se voisi olla todellinen Suomen etu.

Jyrki Katainen

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.