Veronmaksaja kunniaan

Suomalainen keskustelu yhteiskunnan menoista on omituista.

Usein kuulee mitä milloinkin vaadittavan maksettavaksi ”yhteisestä pussista”. Yhtä yleistä on turha kinastelu siitä, pitäisikö kustannuksia rahoittaa enemmän kuntien vai valtion varoista. Näillä vaatijoilla ja kinastelijoilla tuntuu perusasiat päässeen unohtumaan.

Ei ole mitään ”yhteistä pussia”, joka olisi jonkun muun rahaa.

Yhteiskunnalla on käytössään vain meidän suomalaisten veronmaksajina maksamaa rahaa. Maksaako yhteisesti järjestettävän palvelun valtio vai kunta, on veronmaksajan kannalta yhdentekevää. Oleellista on mihin ja varsinkin miten varat käytetään. Lopullinen maksaja on kaikissa tapauksissa se yksi ja sama veronmaksaja, osan kunnallisverona ja osan valtion verona. Suurin loukkaus veronmaksajaa kohtaan on välinpitämättömyys siitä, paljonko sinänsä hyvät tavoitteet maksavat.

Valtiovarainministerin tehtävä on antoisa, mutta osin myös epäkiitollinen. Talouspolitiikan suunnittelu on tietenkin oma mielenkiintoinen taiteenlajinsa. Muuten tehtävä muistuttaa perusteiltaan paljon jokaisen oman henkilökohtaisen talouden hoitoa: on laskettava tarkkaan mihin varat riittävät, tuhlaileva asenne kostautuu kun pitäisi tehdä tärkeitä hankintoja tai investointeja ja koskaan ei ole tarpeeksi rahaa kaikkeen siihen hyvään, jota haluaisi toteuttaa.

Valtaosa poliitikoista unohtaa nämä yksinkertaiset totuudet. Moni tuntuu kuvittelevan verovarojen kuin taikaiskusta moninkertaistuvan, kun ne kerätään ”yhteiseen pussiin”. Raha ei lisäänny kierrättämällä sitä veronmaksajan taskusta yhteiskunnan pussiin ja sieltä taas käytettäväksi veronmaksajan palveluihin. Pikemminkin se hupenee sillä välillä. Politiikan kielessä usein kerrotaan, että ”julkisen sektorin tuottavuus on yksityistä heikompi”. Sillä tarkoitetaan että samalla veroeurolla saa yhteiskunnalta yleensä vähemmän vastinetta kuin käyttämällä euronsa itse.

Tämä ei ole missään nimessä julkisen sektorin tai yhteiskunnan järjestämien palveluiden väheksyntää.

Suomalaisille julkisesti järjestettävän koulutuksen, terveydenhuollon ja sosiaalipalveluiden itseisarvo on mittaamaton. Kyse on pikemminkin asenteesta siihen, miten tavallisen suomalaisen näistä palveluista nauttivan verovarojen käyttöön suhtaudutaan. Se, että laadukas julkisesti järjestetty koulutus tai terveydenhuolto on itseisarvo, ei tarkoita että niiden järjestämisessä ei tarvitsisi välittää mitä kaikki maksaa. Veronmaksaja on nostettava kunniaan käyttämällä veroeurot vastuullisesti.

Maailma ei ole koskaan valmis, ja paljon hyviä asioita odottaa toteuttamistaan. Yhteisten varojen käytössä hyvien kohteiden keksijöistä ei ole politiikassa pulaa. Jokainen poliitikko keksii tukun hyviä käyttökohteita veronmaksajilta kerätyille varoille. Niukkuutta politiikassa on niistä, jotka huolehtivat varojen riittävyydestä ja huomisen hyvinvoinnin rakentamisesta.

Vastaus rahojen riittämättömyyteen kaiken esitetyn hyvän toteuttamiseen ei voi olla, että verotetaan lisää. Yhteiset varat eivät riittäisi kaikkeen hyvään, vaikka kaikki kansalaisten rahat kerättäisiin veroina. Siksi on tehtävä arvovalintoja.

Asiat on laitettava tärkeysjärjestykseen. Valtiovarainministerin tehtävää hoitaessa tämä näkyy kaikkein konkreettisimmin. On opittava sanomaan monelle hyvälle asialle ”ei”, jotta on oikeassa paikassa mahdollisuus sanoa ”kyllä”.

Monelle hyvälle asialle joutuu siis sanomaan ”ei”, koska tavoittelee jotakin parempaa. Toisaalta tämä on monelle tuttu tunne elämässä. Jos haluaa vaikkapa säästää omaa asuntoa varten tai ryhtyä noudattamaan terveellisempää elämäntapaa, joutuu kieltäytymään monesta houkutuksesta ja sinänsä hyvästä asiasta.

Valtiontaloudessa tämä näkyy myös asenteena, jossa tulot ja menot pidetään tasapainossa sekä varaudutaan tulevan hyvinvoinnin rakentamiseen. Lisäksi on koko ajan tarkkailtava miten hallinnon voisi järjestää paremmin, jotta suomalaisten maksamilla verovaroilla saataisiin mahdollisimman paljon aikaan.

Tuottavuusohjelma on veronmaksajan arvostusta

Moni on parjannut valtionhallinnon tuottavuusohjelmaa kovin löysin perustein. Se kuitenkin tähtää siihen, että suomalaisten verovarat käytettäisiin hyvin ja oikein.

Ei voi olla niin, että 70-luvulla palkattujen työntekijöiden tehtävänkuviin tai organisaation tapaan järjestää työnsä fiksusti, ei olisi tullut muutosta kolmessakymmenessä vuodessa esimerkiksi jo tietotekniikan vallankumouksen myötä.

Kun ymmärtää että kehittämistä löytyy, ymmärtää myös miksi suurten ikäluokkien eläköityessä ei tarvitse palkata jokaiseen vuosikymmeniä sitten perustettuun tehtävään uutta ihmistä. Hallinto tulee järjestää fiksummin, tämän vuosituhannen edellytyksin. Säästetyt kustannukset voidaan käyttää suomalaisten hyväksi nykyistä paremmin.

Se on verovarojen arvostamista. Se on veronmaksajan nostamista kunniaan.

Valtiovarainministeri Jyrki Katainen

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.