15-vuotiaan joukkoraiskauksesta epäillyt kiistävät rikoksen: "Erehdyimme iästä"

Poliisi on tavoittanut kaikki kolme miestä, joita epäillään 15-vuotiaan tytön joukkoraiskauksesta Helsingissä vuoden 2013 lokakuussa.

Tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Jyri Hiltunen Helsingin poliisilaitokselta kertoo, että kaksi miehistä on vangittu. Kolmaskin on tavoitettu, mutta hänen kohdallaan vangitseminen ei ole poliisin arvion mukaan tarpeen.

– Arvio on tehty muun muassa sen perusteella, mitä rikosnimikkeitä käsitellään, mihin on näyttöä ja mitä kunkin toimista on esitutkinnassa kerrottu, Hiltunen sanoo.

Epäilty raiskaus tapahtui pohjoishelsinkiläisessä yksityisasunnossa, kun kolmikko ja kaksi alaikäistä tyttöä olivat viettämässä siellä iltaa. 15-vuotiaan raiskausta tutkitaan törkeänä lapsen seksuaalisena hyväksikäyttönä ja törkeänä raiskauksena.

Toisen tytön osalta ei ole rikosepäilyjä.

Eivät myönnä rikosta

Tämän lisäksi kahta miehistä epäillään Espoossa tapahtuneista törkeistä lapsen seksuaalisista hyväksikäytöistä. Epäillyt rikokset tapahtuivat viime kesänä.

Miehet ja uhrit olivat olleet jälleen yksityisasunnossa järjestetyissä juhlissa, kun toinen miehistä harrasti seksiä 12-vuotiaan, toinen 13-vuotiaan tytön kanssa.

Hiltusen mukaan kaikki miehet ovat kuulusteluissa kiistäneet tahalliset rikokset. 

– Joitain asioita on, joista miehet ovat asianomistajien kanssa yhtä mieltä. He ovat kuitenkin kertoneet erehtyneensä uhrien iästä ja sanoneet, että he eivät ole pakottaneet tyttöjä mihinkään, Hiltunen kuvaa.

Jutun tutkintaa alkaa olla loppusuoralla ja se siirtyy pian syyttäjälle.

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.