15-vuotiaan pakottaminen seksiin toi puoli vuotta vankeutta

15-vuotiaan tytön pakottaminen yhdyntään toi puolen vuoden vankeustuomion kolmikymppiselle helsinkiläismiehelle. Helsingin käräjäoikeus määräsi tuomion ehdottomana miehen rikostaustan vuoksi.

Mies pakotti tytön seksiin toissa vuoden kesällä Helsingissä, kun tyttö oli kaverinsa kanssa viettämässä aikaansa miehen ja tämän kaverin kanssa yksityisasunnossa.

Tyttö ja mies olivat jääneet kahdestaan katsomaan televisiota sängylle, kun mies makasi tytön väkisin pitäen tätä käsistä kiinni.

Tyttö vastusteli sanallisesti, mutta ei huutanut apua. Hän kertoi ajatelleensa, ettei hän kaverinsa kanssa kuitenkaan pärjäisi miestä ja tämän kaveria vastaan.

Käräjäoikeuden mukaan raiskaus tehtiin lieventävien asianhaarojen vallitessa, joten tuomio tuli vain sukupuoliyhteyteen pakottamisesta.

Lieventävää oli muun muassa väkivallan vähäisyys. Oikeus ihmetteli myös sitä, miksi tyttö ei huutanut apua ja teki rikosilmoituksen vasta lähes kahdeksan kuukautta teon jälkeen.

Tuomiossa tunnelmoidaan

Käräjätuomari Jussi Sippola ja kolme lautamiestä paneutuvat tuomiossa tilanteen maalailuun.

- Kaksi miestä ja kaksi naispuolista henkilöä on kesäisen kevyesti vaatetettuna viettänyt alkoholia nauttien juhannusta keskenään. Toinen nainen ja toinen mies ovat siirtyneet eri huoneeseen samalla kun toinen mies ja toinen naispuolisista henkilöistä ovat jääneet makoilemaan sängylle vierekkäin televisiota katsellen. Kerrotun kaltainen lähtökohtatilanne on omiaan synnyttämään seksuaalisesti virittyneen ilmapiirin, lukee tuomiossa.

Lääkärin mukaan tapauksella on voinut olla merkittävä vaikutus tytön psyykkiseen hyvinvointiin: hänellä on todettu sen jälkeen masennusta, ahdistusta ja pelkotiloja. Teosta aiheutui myös verenvuotoa ja kipuja.

Oikeus määräsi miehen maksamaan tytölle yhteensä 3200 euroa korvauksia tilapäisestä haitasta ja kärsimyksestä.

(MTV3 - STT)

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.