19-vuotias koiranomistaja sai tuta eläinrakkaiden nettivihan

Amstaffi-rotuinen Rico-koira kuoli marraskuun lopulla Parkanossa. Tarkemmissa tutkimuksissa sen ruumiista löytyi lukuisia puremajälkiä. Tapaus sai netin viharyhmät liikkeelle.

Kuvat koiran raadellusta ruumiista sekä sen vereen tahriintuneesta makuupaikasta levisivät nopeasti netin keskustelupalstoilla. Nuoren omistajan nimi ja kuva julkaistiin Facebookin "Koiraa ei saa palauttaa kiduttajilleen" -sivuston kommenteissa sekä lukuisilla keskustelupalstoilla.

Ilta-Sanomat kirjoitti Rico-koiran kohtalosta jutun, jossa se kertoi poliisin tutkivan koiran outoa kuolemaa. Nettikeskusteluissa 19-vuotias omistaja todettiin riittävällä varmuudella koirantappeluttajaksi, ja häntä alettiin uhkailla väkivallalla. Mies alkoi saada aggressiivisia yhteydenottoja sadoilta tuntemattomilta sosiaalisessa mediassa, kuten IRC-galleriassa ja Facebookissa.

Poliisitutkinnassa koiran tappeluttamisesta - tai mistään muustakaan eläinsuojelurikoksesta - ei ole kuitenkaan löytynyt viitteitä.

Komisario Erkki Walisen mukaan tällä hetkellä kyseessä vaikuttaa olleen puhdas vahinko. Kaksi toisilleen vierasta uroskoiraa on päässyt samaan tilaan. Kun omistaja ei ole ollut paikalla, vahvin uros on raadellut toisen. Missään nimessä kyseessä ei vaikuta olleen koiratappelu.

- Mitään näyttöä rikoksesta ei ole. Ne puheet ovat Facebookin ja muiden tuottamia.

19-vuotias on joutunut salaamaan tietojaan sen jälkeen, kun hänen nimensä julkaistiin Facebookissa. Muutamissa nettikirjoituksissa hänen on arveltu painuneen "maan alle". Poliisin mukaan mies oli ainakin aluksi kauhuissaan nettihyökkäyksistä.

- Uhkailuja on tullut laidasta laitaan. Hänen henkeäänkin on uhattu. Sekä suoraa että epäsuoraa uhkailua.

MTV3:n uutiset ei tavoittanut miestä haastatteluun.

Ricon kuolemaa seurannut poliisitutkinta on yhä kesken. Tutkinnanjohtaja Erkki Walisen mukaan kuulusteluissa on annettu runsaasti ristiriitaisia lausuntoja.

Tarkempaa faktaa siitä, mihin koira on kuollut saadaan Eviralta, jonka pitäisi antaa raporttinsa tapauksesta tässä kuussa. Sen jälkeen poliisi tekee lopullisen päätöksen siitä, poikiiko koiran kuolema rikostutkinnan.

- Oikeusvaltion johtava periaate on, ettei syyttömiä leimattaisi ennen kuin on toisin todistettu. Poliisi toivoo malttia, ettei ihmistä leimattaisi rikoksesta epäillyksi ennen kuin näyttöä on olemassa.

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.