Mainos

23-vuotias espoolaismies suihkutti poliisia kyynelkaasulla – ”Tyhmä päähänpisto”

Espoon käräjäoikeus on langettanut parikymppiselle miehelle kuuden kuukauden ehdollisen vankeusrangaistuksen virkamiehen väkivaltaisesta vastustamisesta ja pahoinpitelystä.

Teko tapahtui syyskuussa 2015. Poliisipartio oli saanut tehtävän Espoon keskukseen, jossa oli isompi nuorisojoukko. Tilanne oli rauhallinen, mutta poliisit alkoivat jututtaa nuoria saadakseen selville mistä on ollut kyse.

Yksi joukosta, 23-vuotias mies, sumutti kyynelkaasua yllättäen päin poliisia. Kaasutettu poliisi tarttui mieheen ja vei tämän maahan hallintaotteessa. 23-vuotias raudoitettiin.

Oikeudessa 23-vuotias kertoi, että tapahtumapaikalla oli ollut jotain riitaa ja hän oli mennyt siihen väliin. Kun poliisi saapui paikalle, hän kertoi saaneensa tyhmän päähänpiston.

23-vuotias kertoi olleensa nousuhumalassa ja ilmeisesti halusi sumuttamisella todistella kaverilleen jotain. Mitään muuta syytä hänellä ei ollut ja mies sanoi olevansa pahoillaan.

Ehdotonta vai ehdollista?

Oikeus puntaroi ehdottoman ja ehdollisen vankeustuomion välillä.

Oikeuden mukaan teko oli vakava, kun se kohdistui virkatehtävää tekevään virkapukuiseen poliisiin. Toisaalta kovin vakavaa virkatoimen estymistä ei sillä aiheutettu, eikä vahinkoa tullut kuin yhdelle poliisimiehelle.

23-vuotias oli tuomittu elokuussa 2011 kolmen vuoden vankeusrangaistukseen tapon yrityksestä. Muuta rikostaustaa ei ollut.

Sinänsä vakavasta teosta oli kulunut kuitenkin jo 4,5 vuotta ennen uutta rikosta. 23-vuotiaalla oli myös opiskelupaikka, tyttöystävä ja asunto.

Kokonaisuutta arvioidessaan käräjäoikeus päätyi kuuden kuukauden ehdolliseen vankeuteen.

"Silmät puristuvat kiinni, polttelee, oksettaa", toimittaja testasi keväällä, miltä tuntuu saada pippurisumutteesta:


Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.