60-vuotias huijasi kunnilta yli 13 000 euroa - Käytti apuna koululaisten kadonneita bussikortteja

Etelä-pohjanmaan poliisi on tutkinut koululaisten matkakorttien väärinkäyttöä. Asiasta tutkintapyynnön poliisille teki syksyllä 2011 Kuortaneen kunnan sivistystoimi.

Matkahuollon Seinäjoen toimipisteessä kiinnitettiin syksyllä 2011 huomiota siihen, että erään linjaliikennettä harjoittavan liikennöitsijän matkakorttiraporteissa oli ilmeisen perusteettomia koululaisten matkakorteilla tehtyjä matkakorttitapahtumia.

Bussia koulumatkoihin käyttävillä koululaisilla on käytössään koulustaan saama Matkahuollon matkakortti, jolla koululainen voi maksaa matkansa. Lasku kunnalle määräytyy sen mukaan, kuinka paljon koululainen on kussakin kuussa matkustanut linja-autolla.

Kyseessä oleva rikostutkinta liittyy Lapuan kaupungin ja Kuortaneen kunnan koulukyydityksiin.

Käytti useiden oppilaiden matkakortteja

Esitutkinnassa ollut tapaus liittyy noin kymmeneen koululaiseen, jotka ovat syyslukukaudella 2010 tai kevätlukukaudella 2011 kadottaneet matkakorttinsa.

Löydettyään tällaisia busseihin unohdettuja matkakortteja, liikennöitsijä on kerännyt kortit talteen, eikä palauttanut niitä esimerkiksi kouluun tai oppilaalle.

Kuljettaja on tämän jälkeen ryhtynyt käyttämään löytämiään matkakortteja perusteettomasti. Hän on leimannut kortteja ikään kuin oppilas olisi ollut kyydissä. Perusteettomista leimauksista on myöhemmin lähetetty lasku kuntaan.

Erään oppilaan kadottamalla matkakortilla kyseinen kuljettaja oli tehnyt haamumatkoja lähes 6 000 euron edestä.

Kaikkineen vahinko on ollut Lapuan kaupungin osalta lähes 9 000 euroa ja Kuortaneen kunnan osalta noin 4 500 euroa.

Joissain tapauksissa kuljettaja oli ottanut koululaisen matkakortin matkan ajaksi haltuunsa, koska kortinlukulaitteessa oli teknisiä ongelmia. Näissä tapauksissa kuljettaja on luvannut itse leimata koululaisen matkan kyydin aikana kunhan lukijalaite toimisi.

Näissä tapauksissa kuljettaja on palauttanut matkakortin koululaiselle.

Myöntää teon

Kyseinen kuljettaja on esitutkinnassa myöntänyt tapahtumat ja korostanut sitä, että on toiminut asiassa täysin yksin ilman että muut liikenneyhtiön kuljettajat olisivat olleet asiasta tietoisia.

Kuljettaja on yli 60-vuotias mieshenkilö, joka on samalla kyseisen liikenneyhtiön vähemmistöosakas sekä hallituksen jäsen. Asian tultua ilmi, mies on korvannut aiheuttamansa vahingot Matkahuollolle, joka on edelleen palauttanut perusteettomasti laskutetun osuuden Lapuan kaupungille ja Kuortaneen kunnalle.

Asiaa tutkitaan ensisijaisesti törkeänä petoksena.

Asian esitutkinta on valmistunut ja se siirretään syyteharkintaan. Korttinsa kadottaneille oppilaille ei aiheutunut tapahtuneesta vahinkoa, koska koulukyydit olivat heille maksuttomia.

(MTV3)

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.