80-vuotias surmattiin vuodeosastolla - tutkitaan tappona

Pirkanmaan poliisilaitoksen Nokian poliisiasema tutkii iäkkään miehen surmaa tappona. Surma tapahtui terveyskeskuksen vuodeosastolla myöhään keskiviikkoiltana.

Alunperin tekoa tutkittiin tapon yrityksenä, mutta rikosnimike muuttui tapoksi uhrin kuoltua eilisiltana saamiinsa vammoihin. Poliisi ei tutkinnallisista syistä kerro tekotapaa tai muita yksityiskohtia.

Henkirikoksen uhri oli vuonna 1929 syntynyt mies. Teosta epäilty 1930-luvun lopulla syntynyt mies vangittiin perjantaina epäiltynä taposta.

Sekä uhri että teosta epäilty olivat hoidossa terveyskeskuksessa samassa huoneessa tapahtuma-aikana ja pahoinpitelyn aikana kaksin..

Poliisipartio keskeytti teon

Tutkintaa johtava rikoskomisario Jari Kinnunen Pirkanmaan poliisilaitokselta kertoo, että hoitohenkilökunta huomasi kesken väkivallanteon, mitä oli tapahtumassa. Paikalla sattumalta ollut poliisipartio keskeytti teon.

-Terveyskeskuksen hoitohenkilökunta on toiminut asiassa niin hyvin kuin tilanteessa oli mahdollista toimia, rikoskomisario toteaa.

Epäilty oli perjantaina sairaanhoidossa, eikä poliisi voinut kuulustella häntä.

Poliisi ei tutkinnallisista syistä kerro tarkemmin rikoksen tekotavasta. Myös terveyskeskuksen henkilökunta on saanut ohjeet olla kommentoimatta tapahtumia ainakin niin kauan, kunnes heitä kaikkia on kuultu.

Väkivallanteot harvinaisia

-Potilaan käyminen toisen kimppuun terveyskeskuksen vuodeosastolla on harvinaista, arvioi ylilääkäri Sari Anttila sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirastosta Valvirasta.

Nokian tapaus on Anttilalle ainut vakava väkivallanteko, josta hän on kuullut tehtävissään viime vuosina.

-Tavallisempia tilanteita terveyskeskuksissa ovat sellaiset, joissa vanhus kaatuu tai putoaa sängystä, loukkaantuu ja myöhemmin menehtyy. Näitäkään ei kovin usein tapahdu.

(MTV3-STT)

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.