Aalto-yliopiston ylioppilaskunta hävisi miljoonien omaisuuskiistan kauppatieteilijöille

Aalto-yliopiston Ylioppilaskunta hävisi kiistan omaisuuslahjoituksista Helsingin hovioikeudessa.

Oikeuden tuomion mukaan Kauppakorkeakoulun ylioppilaskunta sai siirtää 42 miljoonan euron arvosta omaisuuttaan perustamalleen KY-säätiölle ennen yhdistymistä Aalto-yliopiston ylioppilaskuntaan (AYY).

AYY:n ja KY:n omaisuuskiista alkoi vuonna 2010, kun Kauppakorkeakoulun, Teknillisen korkeakoulun ja Taideteollisen korkeakoulun ylioppilaskunnat yhdistyivät Aalto-yliopiston ylioppilaskunnaksi.

Helsingin käräjäoikeuden huhtikuisen päätöksen mukaan KY-säätiön toimintaan liittyi salaamista mutta menettely ei rikkonut lakia. Myös hovioikeuden mukaan lahjoitushankkeen valmistelu ja lahjoitukseen johtaneet syyt oli alusta alkaen pidetty salassa muilta kuin KY:n edustajistolta ja toimihenkilöiltä ja valmisteluun liittyvät asiakirjat oli hävitetty vuodenvaihteessa 2009-2010.

Hovioikeus päätti äänin 2-1, että käräjäoikeuden tuomion lopputulosta ei muuteta.

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.