Äänekosken tappo onkin murha - nuori mies puukotettiin hengiltä

Nuori mies puukotettiin eilen hengiltä Äänekoskella Keski-Suomessa. Poliisi on ottanut kolme miestä kiinni murhasta epäiltyinä.

Poliisi sai yhdeltä yöllä hälytyksen tappelusta keskustassa Likolahdenkadulla. Partio löysi uhrin makaamassa maasta. Miestä elvytettiin, ja paikalle tuli nopeasti ambulanssi, mutta uhri menehtyi.

Mies oli saanut vammoja teräaseesta. Poliisi otti lähistöltä kiinni veriteosta epäillyn kolmikon.

Uhri oli syntynyt vuonna 1993, ja epäillyt ovat noin 20-vuotiaita. Sekä uhri että epäillyt ovat paikkakuntalaisia, ja poliisi kertoo heidän tunteneen toisensa ainakin jollain tavoin.

Teon motiiveista tietäviä pyydetään ottamaan yhteyttä Äänekosken poliisin numeroon 0718746250.

Aluksi tutkintanimike oli tappo. Tutkinnassa ilmeni seikkoja, joiden vuoksi tekoa pidetään nyt murhana. Poliisi ei kerro yksityiskohdista tarkemmin.

(MTV3 - STT)

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.