Aarnion huumebisneksistä kertonut nainen ääneen oikeudessa

Jari Aarnion rikosoikeudenkäynnissä kuullaan tänään naista, joka esitutkinnassa kertoi ainoana suoraan huumekaupoista Aarnion kanssa. Nainen on kertonut myös toimittaneensa Aarniolle vuosien saatossa kymmeniätuhansia euroja käteistä.

Helsinkiläisnainen on itsekin jutussa syytettynä, joten häntä ei kuulla käräjillä todistajana vaan todistelutarkoituksessa. Syyttäjät ovat luonnehtineet naisen osuutta merkittäväksi palaksi kokonaisuuden kannalta.

On kuitenkin arvoitus, mitä nainen oikeudelle kertoo. Naisen puolustus on jo esitutkinnan lopussa vaatinut, ettei osaa hänen kuulusteluistaan saisi hyödyntää oikeudenkäynnissä. Nainen kertoi viestimien mukaan oikeudessa, että keskusrikospoliisin tutkija vei hänet varoittamatta kuulusteluun tarjottuaan Irish coffee -drinkkejä. Oikeus hylkäsi hyödyntämiskieltovaatimuksen.

Huumekauppojen lisäksi nainen kertoi esitutkinnassa Aarnion muun muassa kyselleen häneltä hasiskontakteja Hollannista 2000-luvun alussa.

Jyrkkää kiistoa 

Helsingin huumepoliisia pitkään johtaneelle Aarniolle vaaditaan käräjillä 13 vuoden vankeusrangaistusta muun muassa noin tuhannesta kilosta hasista. Aarnio ja muutkin jutun vastaajat kiistävät syytteet jyrkästi. 

Naisen kuulemiseen on oikeudessa varattu tämän päivän lisäksi varalta myös huominen.

Oikeudenkäynnissä kuullaan seuraava kuukausi syytettyjä. Sen jälkeen ääneen pääsevät todistajat, joiden kuuleminen kestää jouluun asti. Oikeuden ratkaisu on odotettavissa vasta ensi vuoden keväällä.  

 

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.