Aarnion puolustus ärsyyntyi Helsingin apulaispoliisipäällikön puheista

Helsingin apulaispoliisipäällikkö Ilkka Koskimäki ja Jari Aarnion puolustus ajautuivat törmäyskurssille perjantaina iltapäivällä Helsingin käräjäoikeudessa.

Koskimäki kertoi oikeussalissa vakuuttuneensa täysin Jari Aarnion kaksoisroolista Trevoc-vyyhdissä. Tietonsa hän perusti keskusrikospoliisin tutkintaan.

Tilanne käräjäoikeudessa oli erikoinen, kun Koskimäki oli itse vakuuttunut asioista, joista oikeudessa riidellään. Tämä sai erityisesti Aarnion puolustuksen ärsyyntymään.

Koskimäki toimi apulaispoliisipäällikkönä 2008 saakka ja uudelleen vuodesta 2013. Trevoc-vyyhdin syytteet ajoittuvat pitkälti tähän väliin, jolloin Koskimäki ei ollut apulaispoliisipäällikkönä.

Koskimäkeä kuultiin asianomistajan eli Helsingin poliisilaitoksen edustajana todistelutarkoituksessa.

Koskimäellä selvä kanta

Koskimäen selvä kanta oli, että Aarnio omisti Trevocia ja toimi kaksoisroolissa.

- Minun käsitykseni mukaan Aarnio on vastannut siitä, että laitteet toimivat. Hän on ollut keskeinen henkilö siinä, että laitteet hankittiin Trevocilta.

Kun syyttäjä kysyi mistä käsitys on peräisin, Koskimäki viittasi keskusrikospoliisin esitutkinnasta saamiinsa tietoihin.

Syyttäjä Mikko Männikkö kysyi tarkemmin, jolloin Koskimäen kanta lieveni.

- En ole ollut apulaispoliisipäällikkö kuin lyhyen aikaa. En voi sanoa henkilökohtaisena kokemuksena mitä on tapahtunut kun hankintoja on tehty.

Puolustus ärsyyntyi

Aarnion asianajaja Riitta Leppiniemi jatkoi teemasta tarkemmin.

Mitä te tiedätte hankinnoista?

- En tiedä olenko ollut jollain tavalla jossakin sijaistehtävissä. En muista.

Puhumme valmistelusta, esittelystä ja hankinnasta? Mitä te silloin tiesitte? Leppiniemi tivasi.

- Olen tietysti kollegana kuullut Aarnion kehuvan ja puhuvan myönteistä Trevocista. En tietenkään ole itse osallistunut päätöksiin, kun joku muu on ollut apulaispoliisipäällikkönä.

Suurin osa laitteista hankittiin EU-rahalla. Liityttekö te olaf-hankintojen päätöksentekoon?

- En ole osallistunut. En ainakaan muista.

Tiedättekö te mitään itse?

- Olen nähnyt sen että välillä Aarnio on puhunut Trevocista Jari Liukulle ja Lasse Aapiolle.

Tiedättekö miten Helsingin poliisilaitos sai poliisijohdolta 2009 luvan Trevoc-hankintoihin?

- Tiedän. Olen nähnyt asiakirjat.

Mutta olitteko te silloin mukana?

- En.

Kun Leppiniemi kysyi yksityiskohdista, niin Koskimäki hermostui.

- Te olette valmistelleet näitä kysymyksiä puolitoista vuotta ja odotatte että pystyn kylmiltään vastaamaan niihin.

Tilanne kärjistyi erityisesti, kun esitutkinta-aineistosta käytiin läpi kolmea Trevoc-laskua vuodelta 2008. Excel-taulukossa oli hyväksyjän kohdalla toisena Koskimäen nimi.

Leppiniemi ihmetteli tätä, kun aiemmin Koskimäki oli sanonut, ettei ole Trevoc-laskuja hyväksynyt.

Apulaispoliisipäällikkö korosti hylänneensä laskut ja käski tiukasti Leppiniemeä pitäytymään totuudessa. Tämä näytti ärsyttävän Leppiniemeä entisestään. 

Puolustuksen mielestä Koskimäen olisi puheissaan pitänyt pysyä tosiasioissa, eikä kertoa johtopäätöksistään.

Torppasi yhden laskun 2013

Koskimäellä oli toinenkin omakohtainen Trevoc-kokemus. Se oli vuodelta 2013.

- Aarnio esitti minulle noin 300000 euron hankintaa Trevocilta. Siinä oli kameroita ja muuta laitteistoa. Sain listan tavaroista. Jossain vaiheessa kerroin Aarniolle, että emme tee tällaista hankintaa. Meillä oli vaikea rahatilanne ja palkkaan mieluummin poliiseja kuin hankin tekniikkaa.

- En ole itse hyväksynyt yhtään Trevocin laitteiden hankintaa, Koskimäki korosti useaan otteeseen. - Ikinä.

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.