Jarkko Sipilä Aarnio-käräjillä: Syyttäjä ja puolustus kaikesta eri mieltä

Jari Aarnion puolustuksen mukaan Seiska-lehden haastattelema virolainen Veiko on väärä Veiko.

Huumevyyhdin käsittely jatkuu keskiviikkoa 106:tta päivää. Oikeudenkäynnin alussa puitiin virolaista Veikoa.

Aarnio kertoi marraskuussa itse selittämättömästä varallisuudestaan siten, että hän oli saanut virolaiselta Veikolta 2002 Helsinkin kaupunginteatterin parkkipaikalla 447000 euroa.

Aarnion mukaan rahat olivat peräisin kuolemansairaalta liikemieheltä, joka halusi hyvittää Aarniota tämän tekemistä palveluksista.

Liikemiehellä oli laillista bisnestä, mutta myös hämärää, muun muassa prostituutioon liittyvää.

7 päivää-lehti haastatteli noin kuukausi sitten julkaistussa numerossa virolaista Veikoa. Aikanaan Helsingin alamaailmassa liikkunut Veiko kertoi lehdessä ja myöhemmin kuulustelussa, että hän oli antanut Aarniolle vuosien mittaan rahaa useita kertoja.

Veiko liitti Aarnion huumeisiin, dopingiin ja prostituoituihin.

Syyttäjät haluavat Veikon todistamaan oikeussaliin, mikä johti keskiviikkoaamuna lyhyeen kiistelyyn.

Veiko ei halua tulla Suomeen

Veiko on ilmoittanut, ettei hän halua tulla Suomeen todistamaan, eikä häntä voida syyttäjän mukaan pakottaa siihen. Aarnion puolustus taas haluaa olla läsnä paikalla samassa tilassa, jossa Veikoa kuullaan.

Vaihtoehtoina on siis videokuuleminen siten, että Aarnion asianajaja matkaa Saksaan tai se, että koko oikeus lähtee Saksaan.

- Ymmärrän, että tämä on tiukka paikka puolustukselle, valtionsyyttäjä Jarmo Hirvonen totesi viitaten Veikon kertomiin asioihin.

- Ei tämä ole lainkaan tiukka paikka, asianajaja Riitta Leppiniemi kuittasi. - Aarnio ei tunne tätä Veikoa.

Puolustus ilmoitti, että Seiskan haastattelema Veiko ei ole se Veiko, joka Aarniolle antoi rahaa kaupunginteatterin parkkipaikalla.

Oikeus päättää myöhemmin miten Veikon kuuleminen järjestetään.

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.