Aarnion salainen naisystävä: ”Jari pelästyi ovikellon soittoa”

Jari Aarnion pitkäaikainen naisystävä kertoi kuulustelussa Aarnion pelästyneen ovikellon soittoa marraskuussa 2013. Aarnio otettiin kiinni viikkoa myöhemmin.

Aarnio oli tullut naisystävän asunnolle Nurmijärvelle 5. marraskuuta 2013.

- Jossain vaiheessa illan aikana huoneistoni ovikello soi, nainen kertoi kuulustelussa.

- Jari pelästyi silminnähden ovikellon soittoa. Hän totesi jotakin siihen suuntaan, että ne tai toiset poliisit olivat hänen perässään. Muistan omista tuntemuksistani tuolloin sen, että olin aivan hädissäni ja huolissani siitä, että mistä on kysymys.

- Jarin reagointia ovikellon soittoon oli aivan hirveätä katsoa.

Naisen kertoman mukaan heidän piti olla aivan hiljaa, ettei mitään kuuluisi. Nainen oli ilmoittanut jonkin ajan päästä menevänsä ovelle katsomaan. Aarnio oli antanut luvan.

- Muistaakseni hän pyysi katsomaan myös oven taakse.

- Oven avattuani kävi ilmi, että rapussa liikkui koululaisia myymässä jotakin tavaraa. Kävin tarkastamassa rapun alas asti.

Jari Aarnio otettiin kiinni kotinsa lähettyviltä Länsi-Pasilasta aamulla 12. marraskuuta 2013.

Naisystävä selvisi puhelimesta

Naisystävän olemassaolo selvisi vasta kesällä 2015. Tieto selviää tällä viikolla julkiseksi tulleesta jutun lisätutkintapöytäkirjasta.  

Aarnion puhelin oli kastunut ja mennyt rikki vuonna 2011. Krp löysi sen kuitenkin kotietsinnässä marraskuussa 2013.

Puhelimesta saatiin alkukesästä 2015 krp:n laboratoriossa irti lisää tekstiviestejä.

Näistä viesteistä paljastui Aarnion pitkäaikainen naisystävä, jonka puhelintietojen ja kuulustelujen perusteella tutkinta linkkasi Aarniota Pasilan miehen puhelimiin.

Aarnio oli tavannut naisen vuonna 2008.

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.