Äiti kuuli poikansa veriteosta koulun oppilailta

Jokelan kouluampujan äiti aavisteli pahaa. Auvisen äiti mietti Myyrmannin räjähdystä ja toivoi, ettei Pekka-Ericin kanssa käy samoin.

Äiti kuuli surmapäivänä työtoveriltaan Jokelan piiritystilanteesta. Hän soitti miehelleen ja kysyi, oliko jotain tapahtunut. Tämä sai vastatuksi "on".

Jokelassa hän kuuli poikaporukalta, että ampuja olisi hänen poikansa Pekka-Eric Auvinen.

Äidin kuulustelukertomus sisältyy esitutkintamateriaaliin, jonka keskusrikospoliisi julkaisi tänään. Auvisen isä kieltäytyi todistamasta.

Äiti kertoi kuulutelukertomuksessa pelänneensä, että jotain pahaa voisi tapahtua. Hän sanoi miettineensä välillä Myyrmannin räjähdystä ja toivoneensa, ettei Pekka-Ericinkanssa käy samalla tavalla. Äiti luotti siihen, ettei niin voi käydä, koska poika tuli puhumaan asioista.

- Huomasin, että Pekalla oli välillä vähän jyrkkiä mielipiteitä joihinkin asioihin.

- Tietyt väkivallanteot olivat perusteltuja hänen mielestään, jos niihin oli riittävät motiivit.

Äidin mukaan poika yritti löytää elämäänsä suuntaa filosofian, politiikan ja aatteiden kautta. Kouluaineista historia herätti hänen ajatusmaailmansa ala-asteen lopulla.

- Pekka ei ollut koulussa mikään "hikipinko" vaan lähinnä luonnonlahjakkuus.

Auvista alettiin kiusata ala-asteella

Neljännellä luokalla Auvista alettiin kiusata, ja se paheni. Vanhempien puuttuminen asiaan ei tilannetta helpottanut. Äiti kertoi, että poika ei hyväksynyt koulun seksuaalivalistuksen jälkeisiä rivoja juttuja eikä kirosanoja. Hän oli tavallista kiltimpi. Poika pukeutui kauluspaitaan ja suoriin housuihin ja vieroksui muotivaatteita.

Ala-asteen lopuilla heräsi kiinnostus politiikkaan: ensin keskustapuolueeseen ja siitä vasemmalle aina kommunisteihin. Lukion alkuaikoina kuvioon tuli Pohjois-Korea ja natsismi. Viime vuonna Auvinen alkoi nähdä Hitlerin tekemisissäkin puutteita.

- Tuohon aikaan Pekalle alkoi esiintyä väkivallan hyväksyminen yhtenä keinona, äiti kertoi.

Kotona keskusteltiin Yhdysvaltain väkivallanteoista. Äiti tilasi pojan toivomuksesta Unabomber-kirjan, jossa kerrottiin yliopiston professorin pommi-iskuista. Äiti sanoi luottaneensa, että pojalla oli aatteellista pohjaa erottaa kirjasta hyvät ja huonot asiat.

- Luulen, että Pekka piti tekojen ideologiaa tärkeämpänä eikä hän ajatellut tekojen seurauksia empaattisuuden pohjalta.

"Ei syönyt lääkkeitään säännöllisesti"

Äidin mukaan poika ei löytänyt mistään itselleen oikeaa aatetta ja alkoi osittain siksi masentua. Toissa vuonna hänelle määrättiin lääkitys masennukseen ja paniikkihäiriöön. Poika ei ottanut lääkkeitä säännöllisesti, ja hänen mielialansa alkoi vaihdella. Myös aggressioita ilmeni.

- Välillä tuntui, että hän ei voi hillitä itseään.

Äiti ei etukäteen tiennyt poikansa menemisestä ampumakerholle Helsinkiin viime vuonna. Äiti oli pettynyt mutta ajatteli, että harrastus voisi olla hyväkin asia. Paniikkihäiriön vuoksi Pekka-Ericin oli vaikea matkustaa minnekään. Uutta matkaa ampumaharjoituksiin ei tullut.

Äiti kävi poikansa puolesta kirjastossa, koska tämä ei halunnut mennä sinne kiusaajien takia. Loppua kohti Auvisen ajatukset synkistyivät, ulkoilu väheni ja hän viihtyi yhä enemmän internetin keskustelupalstoilla.

(MTV3-STT)

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.