AL: Hervannan surmapaikalla liikkui hiippari jo päiviä ennen surmaa

Tutkinnanjohtaja Pasi Nieminen kertoi Aamulehdelle, että surmapaikan läheisyydessä on nähty outoja liikkujia jo päiviä ennen kiinalaisnaisen surmaa. Henkirikos tapahtui maanantaina 5. syyskuuta.

Hiipparista on saatu havaintoja jo surmaa edeltävänä perjantaina.

Nurminen kertoi Aamulehdelle myös, että Hervannan Hermiassa surmatulle naiselle ei oltu tehty seksuaalista väkivaltaa.

Nieminen uskoo tapauksen selviävän, vaikka surmasta onkin kulunut jo yli kaksi viikkoa.

–On selvää, että aika ei ole poliisin puolella tässä tilanteessa, mutta ei ole ensimmäinen kerta kun tutkinta kestää kauan. En ole huolissani, Nieminen sanoo.

(MTV3)

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.