Alaikäiset mopopojat häiriköivät vastaanottokeskuksen pihassa – tapaus siirtynyt syyttäjälle

Poliisi on saanut valmiiksi esitutkinnan Kontiolahden Kontioniemen tilapäisen vastaanottokeskuksen ympäristössä tapahtuneeseen alaikäisten mopopoikien häiriköintiin liittyen.

Poliisin mukaan kuusi 14-16-vuotiasta poikaa ajoi mopoillaan tilapäisen vastaanottokeskuksen ympäristössä liikkuneita henkilöitä ja asukkaita kohden. Pojat olivat kiertäneet rakennusta, ryhmittyneet rintamaksi ja lähteneet ajamaan ihmisjoukkoa kohden. Poliisin mukaan osa ihmisistä oli joutunut väistymään sivuun välttääkseen törmäämisen.

Välikohtauksen jälkeen mopoilijat olivat poistuneet paikalta kovalla vauhdilla. Mopopojat olivat lähteneet paikalle saapunutta poliisipartiota karkuun ja hajaantuneet reiteille, jonne poliisiautolla ei heitä pystynyt seuraamaan. Poliisi sai nuoret kiinni ja he ovat pääosin myöntäneet tapahtumasarjan.

Tapausta tutkitaan muun muassa törkeänä liikenneturvallisuuden vaarantamisena ja asia on siirtynyt syyteharkintaan. 14-vuotiaan epäillyn osalta tapahtumasarja etenee lastensuojelullisin toimenpitein.

Epäillyt määrättiin alkuvaiheessa ajokieltoon, mutta ajo-oikeudet on esitutkinnan aikana palautettu. Tapahtumasarjassa ei loukkaantunut kukaan.

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.