Alaikäisiä kohdellaan Suomen vankiloissa lainvastaisesti

Eduskunnan oikeusasiamies Petri Jääskeläinen huomauttaa Rikosseuraamusvirastoa alaikäisten vankien sijoittamisesta aikuisten osastoille.

Lain mukaan alaikäiset tulee sijoittaa vankilassa erilleen aikuisista vangeista. Käytännössä alle 18-vuotiaat vangit sijoitetaan Suomessa kuitenkin lähes poikkeuksetta samoille osastoille täysi-ikäisten vankien kanssa.

Oikeusasiamies huomauttaa, että Rikosseuraamusviraston käytäntö on vastoin lakia ja ihmisoikeussopimuksia.

Aikuisten vangit voivat uhata lasta

Oikeusasiamies sanoo, että erilleen sijoittamisen tarkoituksena on suojella lapsia. Lapsiin kohdistuu erityinen riski tulla fyysisesti ja psyykkisesti kaltoinkohdelluiksi, jos heitä ei pidetä erossa aikuisista vangeista.

Lasten ja aikuisten vankien erillään pitämistä on toistuvasti korostanut myös kidutuksen ja epäinhimillisen tai halventavan kohtelun tai rangaistuksen estämiseksi toimiva eurooppalainen komitea. Myös YK:n Lapsen oikeuksien komitea on vaatinut Suomelta alaikäisten sijoittamista erilleen.

Oikeusasiamies huomauttaa, ettei alaikäisten sijoittaminen aikuisten vankien kanssa samalle osastolle voi olla ratkaisuna peräti ainoa, kuten se nyt näyttää olevan.

Asian muuttamisesta ei tietoa

Oikeusasiamies pyysi Rikosseuraamusvirastoa selvittämään, mihin vankiloihin alaikäisiä sijoitetaan, miten heidän pitämisensä erillään aikuisista vangeista on järjestetty ja, jos heitä ei ole sijoitettu erilleen aikuisista, millä perustein sen on katsottu olevan lapsen edun mukaista. Rikosseuraamusvirasto ei ole kertonut korjanneensa asiaa.

Oikeusasiamies pyytää Rikosseuraamuslaitoksen keskushallintoyksikköä ilmoittamaan viimeistään 30.6.2011, mihin toimenpiteisiin se on ryhtynyt alaikäisten vankien tilanteen korjaamiseksi.

(MTV3)

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.