Anneli Auer erittäin pettynyt seksuaalirikostuomion pysymiseen ennallaan: "Oikeusmurha"

Anneli Auer kertoo asianajajansa välityksellä olevansa erittäin pettynyt Korkeimman oikeuden päätökseen pitää ennallaan hänen saamansa seksuaalirikostuomion.

Korkein oikeus on tänään antanut päätöksen, jossa hylättiin Anneli Auerin purkuhakemus Turun hovioikeuden 27.6.2013 antamasta tuomiosta. 

Asianajaja Juha Mannerin välittämän tiedotteen mukaan Auer ihmettelee erityisesti sitä, ettei tuomiota purettu edes hänen vanhimman tyttärensä osalta, joka oli toimittanut tästä korkeimmalle oikeudelle erillisen pyynnön.

Tytär on alusta asti kertonut, että hänen ei ole kohdistunut sen paremmin seksuaalista kuin muutakaan väkivaltaa. Tältä osin korkeimpaan oikeuteen toimitettiin myös uutta lääketieteellistä näyttöä. 

"Jutut yksi kokonaisuus"

Toinen Anneli Aueria hämmästyttänyt seikka oli korkeimman oikeuden tulkinta siitä, ettei purkuhakemukseen sisältynyt merkittävää uutta näyttöä, jota ei olisi käsitelty aikaisemmin oikeudessa.

Turun hovioikeus ei huomioinut puolustuksen toimittamaa lasten kertomusten luotettavuuteen liittyvää asiantuntijatodistelua käytännössä lainkaan eikä tuomio näin ollen perustunut tieteenalan yleisesti hyväksytyille perusperiaatteille, vaan oli monessa kohdassa niiden vastaista, tiedotteessa sanotaan.

Puolustuksen mukaan niin kotimaiset kuin ulkomaisetkin asiantuntijat katsovat, että murhajuttu ja seksuaalirikosjuttu olisi pitänyt niputtaa yhdeksi kokonaisuudeksi.

"Oikeusmurha"

Anneli Auer katsoo joutuneensa oikeusmurhan kohteeksi ja uskoo, että tuomio tullaan purkamaan viimeistään siinä vaiheessa, kun lapset ovat kasvaneet aikuisiksi ja irtautuneet nykyisestä kasvuympäristöstään.

Auerin käsityksen mukaan lasten hyvinvoinnin ja kehityksen kannalta olisi parempi, että asia ratkeaisi jo tätä ennen.

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.