Apulaisoikeusasiamies moittii poliisia passiivisuudesta

Apulaisoikeusasiamies Jukka Lindstedt arvostelee liikkuvan poliisin vanhempaa konstaapelia siitä, että hän ei selvittänyt riittävästi tilannetta, kun 9-vuotias lapsi oli tavattu yksin kävelemässä moottoritien viertä. Vanhempi konstaapeli oli pitänyt lapselle lyhyen puhuttelun ja antanut tämän sitten jatkaa matkaansa.

Tapahtuma sattui helmikuussa 2008. Siitä kanteli oikeusasiamiehelle lapsen vanhempi huhtikuussa 2008. Oikeusasiamies antoi päätöksen nyt kesäkuussa.

Lapsi oli lähtenyt helmikuussa iltapäivällä luvatta kotoaan Vantaalta isänsä luokse Helsingin puolelle. Matkaa oli noin 15 kilometriä. Matkallaan lapsi oli ylittänyt moottoritien. Ulkopuolinen henkilö oli kiinnittänyt huomiota lapseen moottoritiellä ja ilmoittanut asiasta poliisille. Paikalle tullut liikkuvan poliisin vanhempi konstaapeli tapasi lapsen moottoritien viereltä ja tiedusteli lapselta tämän nimeä ja matkan määränpäätä. Lapsi kertoi menevänsä isän luo.

Kun lapsi vakuutti, että hänellä oli kaikki hyvin, poliisipartio antoi hänen jatkaa matkaansa kehottaen vain pysymään poissa moottoritieltä.

Apulaisoikeusasiamies Jukka Lindstedtin mukaan poliisin olisi tullut aktiivisemmin varmistaa lapsen turvallisuus. Hänen olisi tullut selvittää, miksi lapsi liikkui yksinään niin poikkeuksellisella reitillä. Poliisi olisi voinut olla yhteydessä lapsen huoltajiin ja selvittää myös heidän näkemyksensä lapsen tilanteesta. Ilmeisesti selvittämättä oli lisäksi jäänyt, kuinka pitkä matka lapsella oli isän luo.

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.