Apulaisoikeusasiamies moittii Seinäjoen käräjäoikeutta salailusta

Eduskunnan apulaisoikeusasiamies Petri Jääskeläinen moittii Seinäjoen käräjäoikeutta salailusta ns. insuliinijutussa. Oikeus päätti aikanaan joulukuussa 2007 käsitellä Lehtimäen insuliinijutun kokonaan suljetuin ovin.

Jutussa oli kyse siitä, että syyttäjä katsoi kahden hoitohenkilökuntaan kuuluneen surmanneen oppilaitoksessa insuliinilla kehitysvammaisen naisen. Käräjäoikeus ja sittemmin Vaasan hovioikeus tuomitsivat molemmat syytetyt vankeusrangaistuksiin törkeästä pahoinpitelystä, törkeästä kuolemantuottamuksesta ja lievästä luvattomasta käytöstä.

Apulaisoikeusasiamiehen mukaan kokonaan salainen käsittely oli tarpeeton. - Tässä tapauksessa olisi mielestäni ollut asianomistajien pyynnöstä huolimatta perusteltua, että Seinäjoen käräjäoikeus olisi järjestänyt pääkäsittelyn vain tarpeellisin osin yleisön läsnä olematta.

Myöhemmin Vaasan hovioikeus käsitteli jutun avoimin ovin.

Moitteita perusteluista

Apulaisoikeusasiamies moittii myös salaamispäätöksen heikkoja perusteluita. - Pidän selvänä, että laajaa julkista mielenkiitoa herättäneessä vakavassa rikosasiassa julkisuuden poissulkevan ratkaisun seikkaperäisellä perustelemisella on korostuneen suuri merkitys.

Seinäjoen käräjäoikeuden menettelystä kanteli Oikeustoimittajat ry.

(MTV3)

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.