Aseet ja asekaappi pitkäkyntisten saaliiksi Kouvolassa

Kerrostaloasunnosta on varastettu aseita viime yönä Kouvolassa.

Varkaat murtautuivat Lehtomäen kaupunginosassa Ahventiellä sijaitsevaan asuntoon ikkunan kautta. Asunnosta vietiin koko asekaappi, jossa oli kaksi kivääriä ja pistooli sekä patruunoita.

Asunnosta katosi yön aikana myös televisio ja muuta omaisuutta.

Kouvolan poliisilla ei vielä tänään ollut tietoa tekijöistä.

(MTV3-STT)

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.