Asianajaja uskoo Antonin äidin vapautukseen

Venäläisen Rimma Salosen vangitsemisoikeudenkäynti käydään Tampereen käräjäoikeudessa maanantaina.

Salosta edustava Heikki Lampela ei ole vielä saanut virallista vangitsemisvaatimusta, mutta hän on saanut poliisilta tiedon, että Salosta vaaditaan vangittavaksi.

- Häntä epäillään lapsikaappauksesta ja todennäköisesti esitutkinnan ja oikeudenkäynnin välttämisestä, Lampela sanoo.

Salonen kiistää syytökset.

- Hän ei ole syyllistynyt lapsikaappaukseen missään nimessä. Hän kokee olevansa täysin syytön.

Lampela uskookin, että maanantaisen vangitsemisoikeudenkäynnin tulos on Saloselle suosiollinen.

- Luotan siihen, että hänet määrätään päästettäväksi heti vapaaksi, koska ei sitä oikeudenkäynnin esitutkinnan pakoilemisen vaaraa ole. Rimmahan tuli nimenomaan Tampereelle poikiensa luokse asumaan.

Lampelan tietojen mukaan Salonen oli juuri matkalla Tampereelle poikiensa luokse, kun poliisi otti hänet kiinni.

(MTV3)

Katso Pekko Ylösen juttu (Kymmenen uutiset 1.8.2009)

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.