Asianajajan surma: Poliisi selvittää saamiaan vihjeitä

Keskusrikospoliisi käy parhaillaan läpi vihjeitä, joita se on saanut Kotkan henkirikokseen liittyen. 60-vuotias asianajaja surmattiin kotonaan Kotkan Marinkylässä torstai-iltana.

Poliisi on pyytänyt vihjeitä erityisesti surmatalon lähistöllä torstai-illan aikana liikkuneista henkilöistä ja autoista.

- Joitakin havaintoja on tullut. Mutta päivän aikana ei ole tullut mitään sellaista [tutkintaan liittyvää], mitä vielä uskaltaisin kertoa julkisuuteen, rikoskomisario Kimmo Huhta-aho keskusrikospoliisista kertoo.

Asianajajan henkirikosta tutkitaan murhana. Uusia kiinniottoja juttuun liittyen ei ole päivän aikana tehty.

- Tarkisteluja on tehty ja asioita viilailtu.

Vihjeitä kuitenkin kaivataan edelleen iltakahdeksan ja puolenyön väliltä. Hätäpuhelu surmasta soitettiin kello 23.19. Auttajien tullessa surmaajaa ei kuitenkaan tavoitettu.

Surmaajan ja uhrin lisäksi talossa oli tekoaikaan myös kolmas henkilö, uhrin alaikäinen poika. Myös hänen epäillään joutuneen tapauksessa rikoksen uhriksi. Nimikettä Huhta-aho ei kuitenkaan vielä kerro.

Hän ei myöskään halua kertoa julkisuuteen sitä, epäileekö poliisi tekijän tulleen taloon nimenomaan tappamistarkoituksessa.

- Meillä on tietty käsitys siitä, miksi hän [surmaaja] on tullut tuohon kohteeseen tuohon aikaan. Onko se lopullinen ja oikea, sitä emme pysty vielä varmasti sanomaan.

Poliisi on pyytänyt vihjeitä nuoresta tai nuorehkosta, hoikasta tai normaalirakenteisesta miehestä, jonka on kuultu puhuvan suomea.

Tietoja pyydetään numeroihin 040 5453305 tai 040 580 2021. Sähköpostiosoite on kotkan_murhatutkinta_vihjeet.krp@poliisi.

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.