Asiantuntija: Lahden lapsia haastateltiin väärin

Ulvilan murhakäräjillä todistajana kuultu psykologian tohtori pitää Jukka Lahden lasten haastatteluja monin tavoin virheellisesti tehtyinä. Lasten haastatteluajakin tutkinut Katariina Finnilä-Tuohimaa sanoo, että etenkin vuonna 2009 tehdyissä vanhimman tyttären haastattelussa on viitteitä suoranaisesta aivopesusta.

- Haastattelut ovat monin paikoin todella painostavia ja johdattelevia. Monin paikoin haastattelija tekeytyy kaveriksi ja kertoo myös omia kokemuksiaan lapselle. Näin ei tulisi toimia.

Finnilä-Tuohimaa myös toteaa, ettei lasta saisi haastatella traumaattisista tapahtumista kuin yhdestä kolmeen kertaa. Ulvilan tutkinnassa on kuitenkin kuultu perheen kahta vanhinta lasta useita kertoja ja liki kolme vuotta surmayön jälkeen. Tuolloin lasten kertomuksia ei voida hänen mukaansa enää pitää luotettavina.

Poliisin esitutkinnan mukaan lapset pyrkivät kuulusteluissa suojelemaan äitiään, ja tämän vuoksi esimerkiksi vanhin tytär kertoo nähneensä tuntemattoman miehen poistuvan talosta. Finnilä-Tuohimaan mukaan tällaisia johtopäätöksiä ei voida tehdä.

Hän arvioi oikeudelle myös, että äidin olisi ollut vaikea niin lyhyessä ajassa johdatella yhdeksänvuotiasta tytärtään valehtelemaan poliiseille kuulusteluissa. Tytärtä haastateltiin ensimmäistä kertaa jo surmapäivänä. Hän kertoi jo tuolloin poliisille ulkopuolisen tekijän paenneen talosta.

- Pidän tytön kertomusta luotettavana. Hän näyttää pysyvän tarinassaan johdattelusta huolimatta.

Ulvilan surman oikeuskäsittely jatkuu tänään Satakunnan käräjäoikeudessa kymmenettä päivää. Oikeutta käytiin aamupäivällä osin suljetuin ovin. Oikeudenkäynti päättyy ylihuomenna, jolloin kuullaan puolustuksen loppulausunto.

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.