Asiantuntijat: Näin pedofiilien ajatuksia parannetaan

Pelastakaa Lapset on julkaissut verkkosivuston, jonka avulla pyritään ennaltaehkäisemään lapsiin kohdistuvia seksuaalisia hyväksikäyttöjä.

– Otan vastuun -verkkosivusto perustuu ajatukseen, siitä, että jokainen on vastuussa omasta toiminnastaan verkossa, sanoo asiantuntija Jenni Häikiö Pelastakaa Lapset ry:stä.

Häikiö kertoo, että kansainvälisten tutkimusten mukaan tietoa ja apua jakamalla voidaan ennaltaehkäistä tekoja.

– Vankilassa tuomitut seksuaalirikolliset ovat
kertoneet etsineensä turhaan apua vääristyneisiin ajatuksiinsa ennen rikoksiin syyllistymistään. 

Häikiön mukaan kaikki toisaalta esimerkiksi ole tajunneet syyllistyneensä rikokseen ja sivuilla on tietoa myös Suomen lainsäädännöstä.

Riskiryhmiä voi auttaa

Rikosseuraamuslaitoksen psykologin Nina Nurmisen mukaan vastaavanlaisia sivustoja ja auttavia puhelimia on useissa Euroopan maissa.

– Tiedetään suurin piirtein, mihin pitää vaikuttaa, jotta se uusimisriski alenee. Tietyllä ryhmällä riski on huomattavasti suurempi, lisää Nurminen.

Nurmisen mukaan kuntoutusta on nyt lähinna vankilassa, jossa on käytössä 8 kuukautta kestävä Stop-ryhmäkuntoutus ohjelman lisäksi viime vuonna käyttöön otettu 16 tapaamiskertaa käsittävä yksilöllinen kuntoutusohjelma Uusi suunta.

Suomalaiset seksuaalirikolliset ovat osallistuneet verkkosivuston kehittämiseen. 

– Matka seksuaalirikoksen suunnittelusta itse tekoon on pitkä.  Ihminen saattaa ajatella laittomia seksuaalisia ajatuksia, mutta se, että hän varsinaisesti tekee ja toteuttaa sen, se ei tapahdu hetkessä, sanoo Nurminen.

Osa ei koskaan tee mitään

Psykologi Aija Juusola HUS:in Lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian yksiköstä toteaa, että osa niistä, joilla on pedofiilisiä taipumuksia, eivät toteuta näitä.

– Taipumuksen tunnistaminen voi lisätä merkittävästi henkilön omaa pahoinvointia. Toisaalta lasten hyväksikäyttöön voi olla muitakin motiiveja kuin ensisijainen seksuaalinen kiinnostus lapsia kohtaan.

Juusolan mukaan www.otanvastuun.fi verkkosivusto on hyvä alku, mutta auttava puhelin Ruotsin mallin mukaan olisi tarpeellinen lisä ennaltaehkäisyyn.

– Meillä on nuorilla onneksi hyvät turvataidot verkossa.  Vastuu on kuitenkin aina tekijöillä, mutta toki vanhemmat voivat pyrkiä nuorten kanssa avoimeen keskusteluun, jolloin verkossa ilmenevistä häiritsevistä asioista on helpompi kertoa.

– Nuorilta voisi kysyä myös päivän kuulumisia, että mitä teit tänään verkossa, opastaa Juusola.

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.