Auerin asianajaja: Peitetoiminta voi puhua syyttömyyden puolesta

Aviomiehensä murhasta käräjäoikeudessa tuomittu Anneli Auer uskoo poliisin salaaman peitetoimintamateriaalin puhuvan hänen syyttömyytensä puolesta.

– Haluamme itse selvittää, onko siellä jotain sellaista aineistoa, jolla olisi merkitystä tässä oikeudenkäynnissä. Syyttäjä on vahvasti perustellut motiivia, että kyseessä oli riitelevä ja avioeroa harkitseva pariskunta. Ilmeisesti sieltä saattaisi löytyä sen tyyppistä aineistoa, jossa tällaisia seikkoja on selvitetty, sanoi Auerin asianajaja Juha Manner tänään ennen korkeimman oikeuden käsittelyä.

Peitetoimintaraportin julkistamista puitiin tänään korkeimman oikeuden istunnossa. Ennen varsinaista istuntoa puitiin, ottaako korkein oikeus tapauksen käsittelyyn, vaikkei hovioikeus antanut aiemmin tekemästään julkistamispäätöksestä valituslupaa.

– Korkein oikeus katsoo, että tällaisessa asiassa keskusrikospoliisilla tulee olla oikeus muutoksenhakuun, sillä oikeuskäytännössä ei ole vastaavaa tapausta, istunnon puheenjohtajana toiminut korkeimman oikeuden presidentti Pauliine Koskelo perusteli hovioikeuden päätöksen ohittamista.

Todistaja saliin takaovesta

Suullisessa käsittelyssä kuultiin osapuolten lisäksi yhtä todistajaa, joka tiettävästi on keskusrikospoliisin peitetoiminnasta vastaava virkamies. Tälle tiedolle ei kuitenkaan saada vahvistusta, sillä korkein oikeus käsitteli juttua suurilta osin yleisön läsnä olematta.

Todistaja tuotiin saliin takaoven kautta.

Käsittelyn salaamista vaati keskusrikospoliisi. KRP:n edustajana toimineen rikostarkastaja Markus Välimäen mukaan peitetoimintaan osallistuneen virkamiehen henkilöllisyyden selviäminen voisi pahimmillaan asettaa tämän hengenvaaraan.

– Kyse on poliisin kannalta vakavamman rikollisuuden selvittämismenetelmän vaarantumisesta. Peitetoiminnassa käytetty poliisimies tulee tilaan, ettei häntä voida enää kyttää. Hän joutuu myös henkilökohtaiseen vaaraan.

– Hänellä on menneisyys, hän on ehdottomasti virkamies. Hänellä on myös tulevaisuus, hän on tulevaisuudessakin virkamies. On huomioitava häneen virkamiehenä kohdistuvat uhat.

KRP panttaa tietoja tiukasti

Keskusrikospoliisi ei näe mahdollisena, että peitetoimintaa voitaisiin avata edes osin.

– Karsiminen ei ole yksinkertaisesti toteutettavissa. Meidän on vaikea nähdä, miten se voitaisiin toteuttaa henkilöllisyyden paljastumatta.

Hovioikeuden käsittely henkirikosasiassa alkaa toukokuun alussa. Korkein oikeus pyrkii tekemään päätöksen materiaalin julkisuudesta siihen mennessä.

Auerin puolustus uskoo, että poliisi solutti työntekijänsä Auerin miesystäväksi. "Seppona" esiintynyt mies tapasi Auerin lenkkipolulla ja tapaili tätä usean kuukauden ajan.

Puolustus on vaatinut poliisia paljastamaan peitetoiminnan yksityiskohdat. Poliisi on aiemmin tyytynyt ainoastaan vahvistamaan, että peitetoimintaa on tapauksen tutkinnassa käytetty, mutta se ei paljastanut mitään syytettä tukevaa tai sitä horjuttavaa.

Puolustukselle tämä ei riitä.

– Ehdottomasti ei riitä. Eikä kuulu oikeusvaltion periaatteisiin, että sen pitäisi riittää, Manner totesi.

Käräjäoikeus tuomitsi Anneli Auerin elinkautiseen miehensä murhasta.

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.