Auerin kuuleminen jatkuu Vaasassa – MTV.fi seuraa livenä

Ulvilan murhan käsittely Vaasan hovioikeudessa jatkuu tänään.

Aamupäivällä oikeudessa jatketaan Anneli Auerin kuulemista. Eilen Auer kertoi oikeudelle surmapäivän tapahtumista.

Lisäksi hovioikeus kuulee poliisia, joka suoritti Auerin kuulusteluita syksyllä 2009.

MTV Uutiset seuraa hovioikeuden tapahtumia myös tänään hetki hetkeltä.

Anneli Auer vastaa murhasyytteisiin käräjillä jo neljättä kertaa, sillä juttu on toistamiseen hovioikeudessa. Auer sai jo vuonna 2009 käräjäoikeudesta tuomion miehensä murhasta.

Hovioikeus katsoi kuitenkin vuonna 2011 Auerin syyttömäksi. Korkein oikeus palautti jutun vuonna 2012 uudestaan käräjäoikeuteen uusien todisteiden vuoksi.  

Satakunnan käräjäoikeus tuomitsi Auerin viime joulukuussa murhasta elinkautiseen vankeuteen. Auer tuomittiin äänin 2-1.   

Anneli Auer istuu tällä hetkellä yli 7 vuoden vankeustuomiota lapsiin kohdistuneista seksuaali- ja väkivaltarikoksista.  

Hovioikeuden tarkoitus on, että tuomio annetaan vielä tämän vuoden puolella. 

Anna Zareff
Anna Zareff
Mikko Kormilainen
Mikko Kormilainen

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.