Auerin puolustus: Syyttäjän pitää näyttää toteen

Anneli Auerin puolustus tarttui hovioikeudenkäynnin loppulausunnossaan siihen, ettei syyttäjä ole pystynyt näyttämään tarkasti toteen yhtäkään väitettä. Epätodennäköisyyksien luetteleminen ei riitä, kun kyse on murhasta.

- Anneli Auer on syyllinen, koska mukamas kaikki muut vaihtoehdot on suljettu pois. Mikä ei siis, kuten on kuultu, pidä paikkansa, asianajaja Juha Manner totesi hovioikeudelle.

Tämän jälkeen puolustus alkoi esittää omia näkemyksiään syyttäjän listaamista ulkopuoliseen tekijään liittyvistä epätodennäköisyyksistä. Puolustuksella oli lähes joka kohdasta päinvastainen tulkinta.

Suurelta osin puolustuksen puheenvuoro oli toisinto käräjäoikeudesta. Loppupuolella Manner kävi läpi kohta kohdalta vielä käräjäoikeuden langettavaa tuomiota, esittäen tärkeimmistä todisteita oman näkemyksensä.

"Auerin tukka ei ollut märkä"

Syyttäjän hovioikeuteen tuoman uuden todistajan, surmatalossa yöllä käyneen sosiaalityöntekijän, havaintoja puolustus ei pidä luotettavina. Lapsista surmayönä huolehtinut nainen kertoi oikeudessa, että hän havaitsi Auerin käyneen juuri suihkussa, koska hänen tukkansa oli märkä.

- Auerin tukka ei ollut märkä tai kostea. Ensipartion ottamat valokuvat eivät tue tätä kertomusta. Niitä voi kuka zoomailla miten tahansa.

Oikeustaistelun kautta saamastaan poliisin peitetoimintaraportista puolustus nosti esiin ainoastaan sen, että Auer on kertonut peitetoimintaa suorittaneelle poliisille samoin kuin poliisikuulusteluissa.

- Peitetoiminta oli hyvin suunniteltua. Siellä pyrittiin luomaan erittäin luottamukselliset suhteet, missä onnistuttiinkin.

Sekä syyttäjä että puolustus ovat todenneet tapauksen esitutkinnassa olleen useita virheitä.

- Esitutkinnassa ilmenneiden puutteiden lisäksi pitää asettaa näyttökynnys korkeammalle kuin mitä normaalisti olisi.

Seuraavaksi Vaasan hovioikeus vetäytyy hovioikeudenlaamanni Mika Huovilan johdolla pohtimaan, riittääkö syyttäjän näyttö asiassa tuomaan tuomion Suomen rikoslain raskaimmasta rikoksesta eli murhasta.

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.