Mainos

Auranmaan tuhopolttaja tavoittamatta – epäillään 11 teosta

Lokakuun alun jälkeen Turussa ja lähiseuduilla on ollut lukuisia tulipaloja. Poliisin mukaan vain osa tapauksista on tuhopolttoja, loput vahinkoja, joilla ei ole yhteyttä tuhotöihin. Tuhopolttajaa ei ole tavoitettu. 

Auranmaalla Turun lähistöllä on tapahtunut yhteensä 11 tuhopolttoa lokakuussa. Ensimmäinen tapauksista sattui 8.10. ja toistaiseksi viimeinen 24.10. Tutkinnanjohtaja Jari Riiali Loimaan poliisista kertoo, että teot näyttävät liittyvän toisiinsa.

– Sytyttämistapa viittaa samaan tekijään, sanoo Riiali.

Yhdestätoista tuhopoltosta kahdeksan palon keskittymä on Auran keskustan ympäristössä. Loput kolme paloa ovat Pöytyällä ja Liedossa. Poliisi on saanut runsaasti vinkkejä yleisöltä, joiden tarkistaminen jatkuu yhä.

– Hyviä vinkkejä on tullut, mutta ei ratkaisevaa. Tekijä on yhä hämärän peitossa, sanoo tutkinnanjohtaja Riiali.

Osa tuhopoltoista on jäänyt yrityksiksi, mutta kaikissa kohteena on ollut asumaton rakennus tai muu kohde. Tekijä on selvästi varonut aiheuttamasta hengenvaaraa ihmisille.

Poliisin arvion mukaan Auranmaan tuhopolttoja on joko Aurasta tai henkilö, jolla on side Auraan.

Turun palot

Turussa poliisi tutkii kahta tulipaloa. Tapauksista tuorein sattui viikonloppuna lauantain ja sunnuntain välisenä yönä. Silloin tulipalo syttyi vanhassa asuinrakennuksessa, joka on nykyään varastokäytössä.

Tiistaina 4.11. puisen kerrostalon palossa kuoli kaksi ihmistä. Syttymissyyn tutkinta on vielä kesken.

– Palon syttymiskohta on paikallistettu yhden huoneiston lieteen, kertoo tutkinnanjohtaja Taina Holstila.

Auranmaan tuhopolttosarja ei liity mitenkään Turun tulipaloihin, jotka taas ovat kaksi erillistä tapausta. Turun molemmat palot vaikuttavat olevan vahinkoja tai suoranaisia onnettomuuksia.


Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.