Auto katollaan tien pientareella - kuskilla erikoinen selitys

Poliisi kuuli varsin erikoisen selityksen siitä, miksi henkilöauto päätyi katolleen, ja miksi asiasta ei ilmoitettu eteenpäin. 

Askolan Monninkylässä tapahtui ulosajo tiistain ja keskiviikon välisenä aikana. Pornaisten suunnasta tullut auto suistui tieltä vasemmalle oikealle kääntyvässä kaarteessa. 

Auto oli kulkeutunut pengerryksellä joitakin kymmeniä metrejä, jonka jälkeen se oli kääntynyt ympäri ja osunut puuhun.

Poliisin saapuessa paikalle auton luona ei ollut ketään. Myöhemmin auton omistajan kautta saatiin yhteys kuljettajaan. Kuljettaja kertoi väistäneensä kolmea hirveä, eikä enää saanut autoa hallintaansa.

Poliisille kuljettaja kertoi säikähtäneensä tilannetta niin, ettei ollut osannut ilmoittaa siitä minnekään.  Kuljettaja ei kertomansa mukaan loukkaantunut onnettomuudessa.  

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.